Kuolemanväsymys

Hiljaista on ollut. Pää on lyönyt niin totaalisen tyhjää kirjoittamisen suhteen. Lisäksi jokainen vapaahetki mikä on päivän aikana Neidin päiväunien aikaan löytynyt, on ollut pakko käyttää nukkumiseen. Illat taas olen Miehen kotona ollessa halunnut käyttää hänen vieressään kuin yksin koneella. Syy tähän väsymykseen on hyvin yksinkertainen. Viime viikonloppu meni Tampereella työkavereiden kanssa. Oli kyllä niin mahtavan hauskaa, mutta unet jäivät arvatenkin todella vähiin. Hullu kai sitä on kun saa käyttöönsä vapaan viikonlopun ilman Neidin klo 5 -herätyksiä ja menee nukkumaan vasta neljältä. Mutta se henkinen voima mitä viikonlopusta sai irti pesee kyllä tämän muutaman koomapäivän. Nyt alkaa jo pahin väsymys helpottaa ja voi tämänkin päiväuniajan käyttää muuhun kuin nukkumiseen.

Lisää lepoa on luvassa huomenna kun matkataan mummolaan. Maalle. Siellä ei ajele autoja Neidille ihmeteltäväksi, mutta mummon ja ukin kanssa saavat touhuta kaikenlaista ja Äiti ja Isä saavat nukkua. Suunnitelmissa olisi myös hieman ruuanlaittoa ja leipomista mummon ja ukin iloksi. Kaupungissa asuessamme on aivan mahtavaa, että välillä pääsee maaseudun rauhaan. Neitikin oppii erilaista elämää ja erilaista tekemistä kuin täällä asfalttiviidakossa. Toivotaan vaan, että syksy vielä viipyy matkallaan tänne ja vesisateen sijasta saadaan nauttia vielä auringosta ja lämmöstä.

Menomatkalla käydään vauvauinnissa. Yhteensä Neiti on käynyt uimassa neljä kertaa, kerran ollaan oltu kaikki yhdessä, loput kerrat minä tai Mies mummon tai ukin kanssa. Hyvä sinne on aina toinen aikuinen saada mukaan toiseksi käsipariksi. Viime kerralla olivat jo sukeltaneet ihan pinnan alle. Tätä ennen oltiin vain kaadettu kannusta vettä kasvoille, mutta nyt jo ihan sukellettiin. Etenemistahti on siis nopeampi kuin mitä opetusohjelmassa oli. Oltiin jo jättämässä muutama kerta välistä kun ohjelman mukaan oltaisiin kannuteltu vielä monta kertaa, mutta onneksi nyt jo päästiin tositoimiin! Ei Neiti sukelluksesta varsinaisesti nauti, mutta ei ala huutamaankaan. Itse sukeltaminenhan ei tietenkään ole pääasia, vaan tarkoitus on tutustuttaa vauva veteen ja tehdä uimisesta positiivinen kokemus ja vedestä ja Neidistä ystäviä.

Loppuun vielä Neidin isopapan kommentti vauvauinnista: "Hukuttaavat lapsen. Humpuukkia."

Tyttöjen ja poikien vaatteet

Edellinen pyykkikatastrofi sai minut pohtimaan ikuista ongelmaa tyttöjen ja poikien pukeutumisessa. Mitkä vaatteet sopivat tytöille ja pojille ja voiko mitä tahansa värejä käyttää ristiin. Itse en poikaa pukisi mekkoon enkä varmaan vahvasti pinkkiinkään. Toisaalta Neitikään ei kulje niissä kaikkein tyttömäisissä vaatteissa, ne kun eivät ole minun tyylisiä, niin ei tule Neidillekään niitä pantua päälle. Usein löydänkin itseni "poikien osastolta" miettimässä onko tämä paita liian poikamainen tytölle. Joissain kaupoissa kun tytöille tarkoitetut vaatteet oikein huutavat tyttöä pinkkeine röyhelöineen. Etenkin Kappahlissa poikien vaatteet ovat niin paljon kivempia kuin tyttöjen. Siellä tämä ero tyttöjen ja poikien vaatteille on tehty kyllä hyvin selkeästi.

Olen katsonut vaaleansiniseksi värjääntynyttä hupparia ja miettinyt voinko pukea sitä tyttöni päälle julkiselle paikalle. Ehkä tärkein pointti sen pukemisessa on se, että minä en asiasta välitä, todennäköisesti vain aika moni luulisi Neitiä pojaksi. Tosin, niin on käynyt ennenkin, eikä edes missään "poikien väreissä". Neidin vaatekaapista löytyy niin pinkkiä, sinistä, punaista, vihreää kuin keltaista. Minä tykkään pukea Neitiä eri väreihin välittämättä niiden sukupuolisidonnaisuudesta. Yleensä vain tuntuu, että lähipiiri ja muut ihmiset ovat sitä mieltä, että kyllä tytöllä pinkkiä olla pitää. Mutta kun ällötyttöily ei minun tyyliini sovi, silloin puen lapselleni päälle mikä minua miellyttää. Useimmiten päivän asussa on kuitenkin jotain tyttöön viittaavaa. Myönnän, sen verran annan ympäristön paineille periksi etten kehtaa tyttöäni pukea täysin pojan näköiseksi. Mekkoon tosin pukisin Neidin vaikka joka päivä, jos ne vain eivät olisi niin epäkäytännöllisiä kun helmat jää jalkoihin eteenpäin kömpiessä.

Minkään sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattaja en ole. Minusta tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia. Jos Neiti haluaa olla prinsessa, sen hänelle suon, mutta nyt kun hänellä ei vielä omaa mielipidettä asiaan ole, prinsessaksi en häntä pue. Itsekään en ole mikään kaikista tyttömäisin ihminen kasvettuani kahden isoveljen kanssa. Meillä muutenkaan ei ole käytössä perinteiset naisten ja miesten työt. Molemmat siivotaan ja pestään pyykkiä, käytetään autoa huollossa, huolletaan omat polkupyörämme. Tottakai jotkut voimaa vaativat työt jätän Miehelle suosiolla ja ruuanlaitto taas yleensä on minun tehtäväni, satun vain olemaan siinä hieman kokeneempi ja parempi. Ja Neitiä hoidamme molemmat aivan yhtä paljon. Mies ehkä jopa hieman enemmän ollessaan kotona.

Halutkoon Neiti sitten vaikka juosta pihalla pallon perässä rymyvaatteissa tai puuhailla leikkikeittiössä kotirouvaa leikkien, tuetaan häntä juuri sellaisena. Siihen asti minä puen tytön päälle vaaleansinisen hupparin.

Tekonaurua

Neiti on oppinut tekonaurun jalon taidon. Äsken nukahti kesken tekonaurukohtauksen. Aika hauska.

Hankintoja

Lapsen saanti on kallista touhua. Ainakin sen ensimmäisen. Miehen kanssa tuumattiinkin, että näillä hankinnoilla on jo sama tehdä myös se toinen lapsi. Alkuinvestoinnit kun on jo tehty, tulee toinen paaaljon halvemmaksi, vähän niinkuin kaksi yhden hinnalla. Oikeasti olen oppinut, ettei lapsia "tehdä" vaan saadaan, ja pikkusisaruksen yrittäminen meillä on mietinnässä jonkin ajan kuluttua, eikä tosiaan mistään kustannussyistä.

Tällä viikolla rahapussia köyhdytti matkarattaan ja turvaistuin. Meillä on aiemmin ollut käytössä Brion turvaistuin ja adapteri Brion yhdistelmärattaisiin. Niiden kanssa on ollut kätevä lähteä kaupungille. Nyt kuitenkin turvakaukalo on alkanut käydä Neidille ahtaaksi ja hieman tylsäksi. Miksi maata huonossa asennossa kun voi istua ja nähdä aivan eri tavalla ympärilleen. Päätettiin siis päivittää istuin autoon vähän isommalle tytölle sopivaksi ja ostaa yhdistelmien rinnalle matkikset kaupunki- ja muita reissuja varten.

Turvaistuimeksi valikoitui Brio Zento, lähinnä kapeudensa ansiosta. Tämä ei vie auton penkkiä niin paljon kuin jotkut toiset istuimet.

Kuva täältä

Matkarattailta haettiin myös pientä kokoa, niiden tulisi mennä oikeasti melko pieneen tilaan ja olla kevyet. Päädyttiin sitten I´coon Pluto -rattaisiin. Leikkikentällä käynnin perusteella ihan kätevät pelit. Lisävarusteeksi tilattiin myös turvakaari, Neiti kun tykkää istua pystyssä eikä nojata selkänojaan, joten kaaresta on hyvä ottaa tukea.

Kuva täältä

Ja vaatteita. Niitähän tuli taas ostettua. Juuri alkuviikosta kävin Neidin vaatteet läpi ja aivan älytön kasa lähti taas varastoon odottamaan syksyä, jolloin viemme isomman määrän tavaraa kirpparille. Käyttämättömiä vaatteita ei juurikaan ollut, ainoat oli jonkun muun lahjaksi ostamia, jotka eivät taas minun silmääni miellytä, silloin ne melko varmasti jäävät sinne laatikon pohjille. Ennen kuin nämä uuden vaatteet ehtivät edes kuvaukseen, tyrkkäsin ne pesukoneeseen, jossa mukana oli myös yksi kertaakaan pesemätön neuletakki, jonka siniset raidat värjäsivät kaikki pyykissä olleiden vaatteiden valkeat kohdat vaaleansiniseksi! Siinä meni Neidin kaksi paitaa, huppari, housut ja Miehen paita. Tietysti myös tuon neuletakin valkoiset raidat muuttuivat vaaleansiniseksi.

Tämä oli ensimmäinen minulle sattunut pyykkikatastrofi, siksi olenkin yleensä melko huolettomasti sekoitellut vaatteita pyykkikoneeseen. Toki valkoiset olen pessyt aivan erillään. Mutta koskaan ennen kirjopyykissä olleet valkoiset kohdat eivät ole värjäytyneet. Kai se pitää alkaa vähän tarkemmin pyykkejä lajttelemaan, etenkin pesemättömien kohdalla. Ärsytti kyllä koko loppuillan tämä pyykinpesu.

Tänään kävin vielä ripsihuollossa, nyt ajattelin pitää hieman taukoa. Toukokuusta lähtien on ripset minulla olleet, annetaan vähän aikaa ripsien ja rahapussin levätä.

Onnistunut vanhemmuudessa?

Aiemmin kirjoittelin, mitkä kaikki ajatukset ennen vanhemmaksi tuloa ovat menneet uusiksi. Jotkut asiat on kuitenkin menneet likimain suunnitelmien mukaan.

"Vauva menee aikaisin nukkumaan niin illasta jää omaa ja yhteistä aikaa Miehen kanssa." Alkuun tämä ei tietenkään toteutunut. Neidin sai nukkumaan ehkä juuri kymmeneksi, jolloin oli jo itsekin niin väsynyt, ettei kyllä mielessä ollut parisuhteen laatuaika, vaan nukkuminen. Nykyisin kuitenkin Neiti nukahtaa kahdeksan aikoihin, ja se on aivan mahtavaa. Tämä toteutettiin suunnitelmallisella rytmin muutoksella ja Neidin valvottamisella, tietyn kellonajan jälkeen illalla ei enää nukuta vaan seuraavat unet on ne yöunet.

"Perhepetiä meille ei tule." Tämä toteutui heti alusta lähtien, Neiti nostettiin aina omaan sänkyyn nukkumaan. Mielikuvissa kun oli vieressä pyörivä lapsukainen, joka vie yöunet sekä Äidiltä että Isältä. Tosin, jossain vaiheessa olisin voinut vaikka vähän maksaa, jos Neidin olisi voinut jättää viereen nukkumaan, eikä toista olisi tarvinnut nostaa ylös röyhtäisemään, jonka tuloksena Neiti havahtui hereille.

"Purkkiruokaa en lapselleni tarjoa." Sama kuin aiemmin korvikkeesta puhuessani, en halua pahoittaa kenenkään mieltä joka lapselleen Muksua tai muuta tarjoilee. Uskon heistä kasvavan ihan kunnon kansalaisia. Mutta itse tuoteselosteisiin perehdyttyäni ajattelen, että paras syöttää lapselleen ihan oikeaa ruokaa. Tehdäänhän meillä ruokaa meille aikuisillekin, eikä läppäpitsoja. Pientä vaivannäköähän se vaatii, mutta parin viikon välein hellan levyt täynnä kattiloista ja kaikki mahdolliset pakastusasiat plus mini-minigripit täytettynä ei nielaise niin suurta osaa elämästä, etteikö sitä viitsisi tehdä. Tottakai motivaatiota nostaa myös se, että Neiti yleensä syö kaiken mitä lautaselle laittaa. Hukkaan itsetehtyä ruokaa ei mene lähes olleenkaan. Ja mahtaa se olla jonkinverran halvempaakin. Insipiraatiota soseiden sisällöstä tosin tulee haettua sieltä purkkien seasta.

Tässä reilun puolen vuoden aikana voi tyytyväisenä todeta tehneensä ainakin jotain oikein, Neiti on niin hyväntuulisen ja onnellisen oloinen tapaus, että tämä Äiti on iltaisin haljeta onnellisuudesta kun oli taas niin ihana päivä!

Sänki

Olin aina kuullut synnytyksen jälkeisestä hiusten lähdöstä. Kun Neidin maailmaan tulosta oli kulunut kolme kuukautta, ehdin jo huokaista helpotuksesta, ettei raskausaikana pitkäksi ja tuuheaksi kasvanut tukkani kärsisikään tästä. Mutta. Sitten niitä alkoi tippua. Hiuksia lähti jokaisella vetämällä aivan tuhottomasti. Ohimoille ilmestyi uhkaavasti kaljua muistuttavat läikät, jotka vaaleampana juurikasvuna näyttivät aivan järkyttäviltä. Nyt tilanne on jo alkanut helpottamaan eikä hiuksia lähde enää niin järjettömästi. Eilen kävin kampaajalla, joka näytti päästäni jotain melko huvittavaa.

Sänki. Minulla on päässäni noin 2-3 sentin pituisista hiuksista koostuva sänki. Lohduttavaa toki on, että hiukset ovat tulossa takaisin, mutta aika huvittavahan se oli kun kampaaja kammalla nosti sen tyvestä esiin. Ja onneksi sitä ei hiuksista huomaa, tyvessä vain tuntuu olevan hieman enemmän tavaraa.

Vielä en ole päättänyt olenko uuteen tukkaani täysin tyytyväinen. Hiuksiini tehtiin liukuvärjäys, joka jäi mielestäni hieman oranssiksi. Toki ymmärrän, ettei miljoona kertaa tumman ruskeaksi värjätty tukkani vaalene tuosta noin vaan hopeisen blondiksi. Lopputuloksen pitäisi kuulemma vielä hieman vaalentua lisää ajan myötä ja mukaan kampaamosta lähti hopeashampoota ja sävytehoitoainetta. Päivittäiseen käyttöön lisäksi myös shampoo värjätyille hiuksille.

Tänään vietetään minun syntymäpäiviäni, jotka tosin ovat vasta huomenna, mutta Mies lähtee yllättäen töihin. Kakkua maisteltiin jo eilen, tein taas sen mahtavan valkosuklaa-juustokakun. Kohta lähdetään kaupungille ostamaan Neidille turvaistuinta ja syömään jonnekin. Aika kesyt synttärit siis. Mutta perheen kanssa vietetyt, eli ihan parhaat.


Edit: Nyt kun katson tuota kuvaa hiuksistani, ei väri näytä ollenkaan pahalta!

Vanhemmuus

Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, koskaan sitä ei voi uskoa millaista on tulla vanhemmaksi. Miten itse muuttuu, omat ajatukset muuttuvat ja maailmaa katsoo aivan eri silmin. Itse ei olekaan enää se ainut, josta pitää huolehtia. Nyt on osa perhettä ja tekee kaikkensa että kaikilla tässä perheessä on mahdollisimman hyvä olla, tärkeimpänä tietenkin se kaikista pienin. Seuraavassa muutamia lausahduksia, joita ah, niin tietämätön tuleva äiti lausui ennen Neidin maailmaan tuloa.

"Synnytyksen sinnittelen mahdollisimman pitkään ilman kivunlievityksiä." Tämä mahdollisimman pitkään ei kestänyt kovin kauaa. Tähän päätökseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, tuskin olisin sitä 45 minuutin ponnistusvaihetta kestänyt ilman kunnon puudutuksia. Ilokaasusta minulle ei ollut apua lainkaan, yhden kikatuskohtauksen siitä sain, mutta kipua se ei vienyt pois. Kätilön kanssa sovittu epiduraalikin tosin myöhästyi yli tunnin lääkärin kiireiden takia. Toisaalta tämä oli hyvä, kerkesin kipua kuitenkin kestää jo jonkin aikaa. Epiduraali auttoi hetkeksi, kunnes riesaksi tuli jokaisella supistuksella aivan järkyttävä kramppi lonkkaan. Se olikin sen jälkeen ainut kipu mitä synnytyksen aikana tunsin.

"Imetän jos imetän ja jos onnistuu, ei se ole niin justiinsa." Jos imetys ei olisi onnistunut, olisin varmaan edelleen samaa mieltä. Mutta kun sen ihanuuden on kokenut, tuntuisi varmasti mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla karmealta jos tätä ei pystyisi imettämään. En usko, etteikö korvikkeella kasvavista lapsista tule aivan yhtä hyviä, mutta imetys kokemuksena on aikamoisen hieno. Läheisyys vauvan kanssa, tieto siitä että oma keho ruokkii omaa lasta ja sen helppous. Ei tarvitse lämmitellä pulloja, vaan tissin saa vetäistyä esille melkoisen nopeasti ja myös lohdun tuojana se on lyömätön pikkuiselle vauvalle. Siihen Neidinkin sai yleensä rauhoittumaan melko heti jos päällä oli jokin käsittämättömistä huutokohtauksista. Myös ensimmäisen rokotteen jälkeen Neiti sai lohtua tissistä. Sittemmin lohtutissistä on luovuttu ja nykyään Neidin saa rauhalliseksi ihan vain jommankumman vanhemman syli. Nyt on tietysti pohdinnassa miten pitkään imetys jatkuu ja miten sen saa lopetettua. Neiti ei näköjään kovinkaan ole tissin perään, mutta Äidille tämä voikin olla kovempi paikka. Taaperoimettäjäksi minusta ei kuitenkaan ole.

"Äitiyslomalla on aikaa touhuta vaikka mitä sillä välin kun vauva nukkuu päiväunia." Niin varmaan, mitä nyt puolessa tunnissa muutaman kerran päivässä ehtii tekemään. Ei ehdi ottaa edes päikkäreitä itse, juuri kun olet vaipumassa uneen, Neiti herää. Niinpä kotia ei juurikan ehdi siivota saati ruokaa laittaa Neidin ollessa nukkumassa, nuo pienet hetket on melkein pakko käyttää edes pieneen levähdyshetkeen itsekseen. No, oppiipahan Neiti pienestä pitäen että villakoirat ei häviä itsekseen ja ettei ruoka yhtäkkiä vain ilmesty pöytään.

"Meillä ei herätä ennen kuutta." Tämä lausahdus on vain muutaman viikon takaa, mutta voi miten väärässä olinkaan. Nykyään viisi on uusi kuusi. Minkäs teet kun Neiti hyväntuulisena höpöttelee sängyssään kellon ollessa vasta hieman yli 5.

"Minä se en sitten varmasti viihdy pitkään kotiäitinä." Juupajuu... Nyt kun täällä on, kaikesta rankkuudestaan huolimatta tämä on oikein mukavaa puuhaa. On ihana seurata miten Neiti kehittyy ja oppii jatkuvasti kaikkea uutta. Ja kukapa ei haluaisi viettää päivänsä moisen hurmurin ja hymytytön kanssa. Kamalinta on ajatella, että jos olisin töissä, ehtisin näkemään Neitiä vain muutaman hassun tunnin päivässä. Minun alallani kun työskennellään pääsääntöisesti klo 9-17. Illalla ei jäisi juurikaan yhteistä aikaa ennen kuin Neidin nukkumaanmeno olisi jo käsillä. Saati sitten jos Neiti pitäisi tuoksi ajaksi viedä päiväkotiin... Tottakai se on jossain vaiheessa edessä, mutta eiköhän me koiteta kituutella säälittävän pienellä kotihoidontuella ainakin sinne asti kunnes Neiti on reilusti yli vuoden.

Helppo elämä?

Meidän arki alkaa olla melko sujuvaa. Päiviin on tullut tiettyä rytmiä, tosin Neidin vaihtelevat päiväunilahjat tuo haastetta aikatauluihin. Neiti on myös suurimman osan päivästä erittäin hyvällä tuulella, viihtyy hyvin leikeissään ja hymyilee ja naureskelee paljon. Myös ruoka maistuu useimmiten ilman suurempia taisteluita. Alun ja parin kuukauden iltahuutojen kuuntelemisen jälkeen olen huomannut nauttivani arjesta ja iltaisin meneväni sänkyyn tyytyväisenä päivästä.

Siltikin, välillä tuskastuttaa. Neiti karjuu ruokapöydässä juuri silloin kun Miehen pitäisi saada nukuttua vuorokauden työvuoron jälkeen. Mies ei tähän herää, mutta minua stressaa ja ottaa päähän. Aamuyöllä Neiti herää eikä millään halua takaisin nukkumaan. Tunnin ajan seilaan oman sängyn ja Neidin huoneen väliä laittaen tytön yhä uudelleen makuuasentoon. Hajottaa. Ja se, kun Neiti ties monennen kerran huitaisee kädellään soselusikan pitkin pöytiä ja lattioita. Kiroilen. Tai kun päiväunille nukahtaminen kestää tuhottoman kauan kera huudon. En kestä kuunnella.

Joku joka elää oikeasti haastavan vauvan kanssa varmaan ravistelisi minua hereille, jos seuraisi meidän arkea. Hereille minua tosin saakin ravistella, aamu viiden herätykset ja Neidin puolen tunnin päiväunet pistää tämän emännän hiukkasen haukottelemaan päivällä. Ehkä tämä väsymys on juuri se syy, miksi pienetkin vastoinkäymiset ja Neidin kenkkuilut tuntuvat niin suurilta. Tehtäköön kuitenkin selväksi ettei Neiti KOSKAAN ole kiukkuni kohteena fyysisesti. Hermostuminen on vain omassa päässä ja ilmenee ainoastaan äänensävyssä. Nyt olen ihan tietoisesti alkanut kiinnittää huomiota omaan käytökseeni juuri näissä tilanteissa. Täytyy muistuttaa itselleen, että vauva ei ole paha, yleensä vain väsynyt. Ja oma hermostuminen näyttää vain pahentavan myös Neidin kiukkua. Lisäksi näissä tilanteissa rauhallisena pysymällä saa hyvä harjoitusta tuleviin uhmaikäisen kiukutteluihin. Ne ehkä ovat aivan omaa luokkaansa tämän hetken kiukkuihin verrattuna.

Paljon on jo nyt tullut mietittyä miten oman lapsensa haluaa kasvattaa ja miten toimitaan uhmatilanteissa. Tottakai omissa mielikuvissa on rauhallisena pysyvä Äiti ja helposti laantuva Neiti, jolle saa järkevästi selitettyä miksi noin ei saa käyttäytä. Todellisuus on hyvin suurella todennäköisyydellä jotain aivan muuta. Sitä odotellessa aion nauttia tästä arjen helppoudesta hyväntuulisen Neidin kanssa ja ottaa vähemmän ihanat tilanteet vastaan rauhallisemmin ja rennommin. Ja samalla toivoa että tämä vaihe ei jää lyhyeksi.

Sormenjäljet televisiossa

Eilisen aamun avautumisen jälkeen päivästä muotoutui kaikenkaikkiaan mukava. Aamua piristi Miehen kotiutumisen lisäksi myös kun Neiti könysi tv-tasoa vasten seisomaan ja länttäämään sormenjälkensä televisioon. En tiedä mihin tytöllä on kiire, mutta se näköjään ilmenee mahdottomana liikkumisen haluna. Odotettavissa siis jälleen kerran muksahduksia kun järki ja taito ei mahda vielä olla mukana kun Neiti tahtoisi kiipeillä sinne ja tänne.

Myös viime yö meni jo hiukkasen paremmin, herätyksiä oli, mutta ne hoituvat kääntämällä Neiti kertaalleen vatsalleen. Mehän ollaan siis nukutettu Neitiä vatsallaan jo reilun kuukauden ikäisestä lähtien. Fakta, jota en ole uskaltanut neuvolassa vieläkään paljastaa. Toinen syntimme tapahtui Neidin ollessa suunnilleen kahden kuukauden ikäinen kun pinnasänky kannettiin omaan huoneeseen. Neiti vaan oli niin levoton nukkuja ja ähisijä, että minä en juurikaan saanut unta pinnasängyn ollessa vieressä. Ja hienostihan se meni, uskon myös tämän liikkeen auttaneen tässä matkan varrella meitä parempiin uniin. Toki tällä hetkellä tuntuu, että voisi olla helpompi jos ei tarvitsisi könytä toiseen huoneeseen yöllä Neitiä nukuttelemaan, mutta nykyisillä herätysten määrällä sen vielä kestää, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mahallaan nukuttaminen taas johtuu siitä, ettei Neiti yksinkertaisesti nuku selällään. Aina kun tytön yritti laskea nukkuvana sänkyyn selälleen, alkoi kädet ja jalat viuhtoa siihen malliin että herääminen oli taattu. Lisäksi refluksiongelman ollessa päällä, huomattiin että tuo mahallaan oleminen aiheutti paljon vähemmän nieleskelyä kuin selällään. Parhaitenhan Neiti nukkui mahallaan minun tai Miehen rinnan päällä. Sitä oli siis hyvä testata myös omaan sänkyyn. Mutta entäs kätkytkuolema, huudahtaa joku. Tiedän, että nykyään mahallaan nukuttamista ei suositella kätkytkuoleman riskin vuoksi, mutta kätkytkuolemahan ei ole sama kuin tukehtuminen. Silloin vauva vain jostain syystä lakkaa hengittämästä. Perusteluja näkee myös että mahallaan vauva on niin sikeässä unessa, ettei tajua hengittää. Uskon kuitenkin, että jotain muutakin on oltava vialla, jos tuollaista tapahtuu. Ja nämä nukutussuosituksethan ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein milloin perusteluna pukluun tukehtuminen tai pään muotoutuminen. Itsehän kuulun siihen ikäluokkaan, joka on nukutettu vatsallaan. Tottakai Neidin hengitystä tulee silloin tällöin seurailtua, ihan jo senkin vuoksi kun tyttö on niin suloinen nukkuessaan. Ja itkuhälyttimestä kuuluva kuorsaus antaa myös merkkejä hengityksen toimivuudesta.

Hajoamisia aamuyössä

Meneillään on taas Vaihe, jota tämä äiti-ihminen ei juuri arvosta. Uniongelmia, mitäpä muutakaan. Tyypillinen yö meillä viimeaikoina on mennyt niin että Neiti valvoo kolmesta neljään ja herää uuteen päivään viideltä. Nyt alkaa jo tuntua nämä huonot yöt omassa vireystilassa. Onneksi Neiti ei sentään huuda yöllä, tyttö vaan herää touhuamaan omiaan. Vaikka kuinka monta kertaa äiti tai isä käy asettamassa takaisin makuulleen, eikun pitää vaan istumaan nousta. Lopulta sitten väsy tulee ja Neiti nukahtaa, mutta vain herätäkseen tunnin päästä uudestaan. Viime yönä lisämausteena oli vielä Äitin jumalaisen kipeä niska ja siitä säteilevä kipu päähän. Ja tottakai Mies oli töissä, joten ei auttanut kun yrittää saada Neiti nukkumaan samalla kun taisteli niskasta aiheutuvaa pahaa oloa ja pyörtymistä vastaan. Tänään muuten alkaa lihashuolto, punttia ja venyttelyä!

En tiedä mikä mättää. Miksei Neiti tajua että nyt on yö ja nyt nukutaan. Minua ei haittaa että tyttö herää yöllä, vaan se, että uudelleen nukahtamisessa kestää noin tuhottoman kauan. Voin nimittäin kertoa että alkaa hermo olla melko kireällä. Ensi yönä taidan kokeilla antaa Neidin touhuta niin kauan kuin jaksaa ja mennä vasta sitten edes yrittämään uudelleen nukuttamista kun väsykitinä iskee. Saa nähdä miten pitkään tyttö jaksaa leikkiä keskellä yötä yksinään hämärässä huoneessa.

Toissapäivänä Neidille puhkesi hampaita, kaksi tuohon alas eteen. Se päivä oli hieman haastavampi, mm. karjuntaa kuului milloin missäkin tilanteessa ja ruoka maistui hieman huonommin. Mutta tuota onneksi kesti vain yhden päivän ja Neiti on oma hyväntuulinen itsensä. Onneksi, päiviä voisi olla melko vaikea kestää noiden öiden jälkeen kitisevän ipanan kanssa.