Kuolemanväsymys

Hiljaista on ollut. Pää on lyönyt niin totaalisen tyhjää kirjoittamisen suhteen. Lisäksi jokainen vapaahetki mikä on päivän aikana Neidin päiväunien aikaan löytynyt, on ollut pakko käyttää nukkumiseen. Illat taas olen Miehen kotona ollessa halunnut käyttää hänen vieressään kuin yksin koneella. Syy tähän väsymykseen on hyvin yksinkertainen. Viime viikonloppu meni Tampereella työkavereiden kanssa. Oli kyllä niin mahtavan hauskaa, mutta unet jäivät arvatenkin todella vähiin. Hullu kai sitä on kun saa käyttöönsä vapaan viikonlopun ilman Neidin klo 5 -herätyksiä ja menee nukkumaan vasta neljältä. Mutta se henkinen voima mitä viikonlopusta sai irti pesee kyllä tämän muutaman koomapäivän. Nyt alkaa jo pahin väsymys helpottaa ja voi tämänkin päiväuniajan käyttää muuhun kuin nukkumiseen.

Lisää lepoa on luvassa huomenna kun matkataan mummolaan. Maalle. Siellä ei ajele autoja Neidille ihmeteltäväksi, mutta mummon ja ukin kanssa saavat touhuta kaikenlaista ja Äiti ja Isä saavat nukkua. Suunnitelmissa olisi myös hieman ruuanlaittoa ja leipomista mummon ja ukin iloksi. Kaupungissa asuessamme on aivan mahtavaa, että välillä pääsee maaseudun rauhaan. Neitikin oppii erilaista elämää ja erilaista tekemistä kuin täällä asfalttiviidakossa. Toivotaan vaan, että syksy vielä viipyy matkallaan tänne ja vesisateen sijasta saadaan nauttia vielä auringosta ja lämmöstä.

Menomatkalla käydään vauvauinnissa. Yhteensä Neiti on käynyt uimassa neljä kertaa, kerran ollaan oltu kaikki yhdessä, loput kerrat minä tai Mies mummon tai ukin kanssa. Hyvä sinne on aina toinen aikuinen saada mukaan toiseksi käsipariksi. Viime kerralla olivat jo sukeltaneet ihan pinnan alle. Tätä ennen oltiin vain kaadettu kannusta vettä kasvoille, mutta nyt jo ihan sukellettiin. Etenemistahti on siis nopeampi kuin mitä opetusohjelmassa oli. Oltiin jo jättämässä muutama kerta välistä kun ohjelman mukaan oltaisiin kannuteltu vielä monta kertaa, mutta onneksi nyt jo päästiin tositoimiin! Ei Neiti sukelluksesta varsinaisesti nauti, mutta ei ala huutamaankaan. Itse sukeltaminenhan ei tietenkään ole pääasia, vaan tarkoitus on tutustuttaa vauva veteen ja tehdä uimisesta positiivinen kokemus ja vedestä ja Neidistä ystäviä.

Loppuun vielä Neidin isopapan kommentti vauvauinnista: "Hukuttaavat lapsen. Humpuukkia."

Tyttöjen ja poikien vaatteet

Edellinen pyykkikatastrofi sai minut pohtimaan ikuista ongelmaa tyttöjen ja poikien pukeutumisessa. Mitkä vaatteet sopivat tytöille ja pojille ja voiko mitä tahansa värejä käyttää ristiin. Itse en poikaa pukisi mekkoon enkä varmaan vahvasti pinkkiinkään. Toisaalta Neitikään ei kulje niissä kaikkein tyttömäisissä vaatteissa, ne kun eivät ole minun tyylisiä, niin ei tule Neidillekään niitä pantua päälle. Usein löydänkin itseni "poikien osastolta" miettimässä onko tämä paita liian poikamainen tytölle. Joissain kaupoissa kun tytöille tarkoitetut vaatteet oikein huutavat tyttöä pinkkeine röyhelöineen. Etenkin Kappahlissa poikien vaatteet ovat niin paljon kivempia kuin tyttöjen. Siellä tämä ero tyttöjen ja poikien vaatteille on tehty kyllä hyvin selkeästi.

Olen katsonut vaaleansiniseksi värjääntynyttä hupparia ja miettinyt voinko pukea sitä tyttöni päälle julkiselle paikalle. Ehkä tärkein pointti sen pukemisessa on se, että minä en asiasta välitä, todennäköisesti vain aika moni luulisi Neitiä pojaksi. Tosin, niin on käynyt ennenkin, eikä edes missään "poikien väreissä". Neidin vaatekaapista löytyy niin pinkkiä, sinistä, punaista, vihreää kuin keltaista. Minä tykkään pukea Neitiä eri väreihin välittämättä niiden sukupuolisidonnaisuudesta. Yleensä vain tuntuu, että lähipiiri ja muut ihmiset ovat sitä mieltä, että kyllä tytöllä pinkkiä olla pitää. Mutta kun ällötyttöily ei minun tyyliini sovi, silloin puen lapselleni päälle mikä minua miellyttää. Useimmiten päivän asussa on kuitenkin jotain tyttöön viittaavaa. Myönnän, sen verran annan ympäristön paineille periksi etten kehtaa tyttöäni pukea täysin pojan näköiseksi. Mekkoon tosin pukisin Neidin vaikka joka päivä, jos ne vain eivät olisi niin epäkäytännöllisiä kun helmat jää jalkoihin eteenpäin kömpiessä.

Minkään sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattaja en ole. Minusta tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia. Jos Neiti haluaa olla prinsessa, sen hänelle suon, mutta nyt kun hänellä ei vielä omaa mielipidettä asiaan ole, prinsessaksi en häntä pue. Itsekään en ole mikään kaikista tyttömäisin ihminen kasvettuani kahden isoveljen kanssa. Meillä muutenkaan ei ole käytössä perinteiset naisten ja miesten työt. Molemmat siivotaan ja pestään pyykkiä, käytetään autoa huollossa, huolletaan omat polkupyörämme. Tottakai jotkut voimaa vaativat työt jätän Miehelle suosiolla ja ruuanlaitto taas yleensä on minun tehtäväni, satun vain olemaan siinä hieman kokeneempi ja parempi. Ja Neitiä hoidamme molemmat aivan yhtä paljon. Mies ehkä jopa hieman enemmän ollessaan kotona.

Halutkoon Neiti sitten vaikka juosta pihalla pallon perässä rymyvaatteissa tai puuhailla leikkikeittiössä kotirouvaa leikkien, tuetaan häntä juuri sellaisena. Siihen asti minä puen tytön päälle vaaleansinisen hupparin.

Tekonaurua

Neiti on oppinut tekonaurun jalon taidon. Äsken nukahti kesken tekonaurukohtauksen. Aika hauska.

Hankintoja

Lapsen saanti on kallista touhua. Ainakin sen ensimmäisen. Miehen kanssa tuumattiinkin, että näillä hankinnoilla on jo sama tehdä myös se toinen lapsi. Alkuinvestoinnit kun on jo tehty, tulee toinen paaaljon halvemmaksi, vähän niinkuin kaksi yhden hinnalla. Oikeasti olen oppinut, ettei lapsia "tehdä" vaan saadaan, ja pikkusisaruksen yrittäminen meillä on mietinnässä jonkin ajan kuluttua, eikä tosiaan mistään kustannussyistä.

Tällä viikolla rahapussia köyhdytti matkarattaan ja turvaistuin. Meillä on aiemmin ollut käytössä Brion turvaistuin ja adapteri Brion yhdistelmärattaisiin. Niiden kanssa on ollut kätevä lähteä kaupungille. Nyt kuitenkin turvakaukalo on alkanut käydä Neidille ahtaaksi ja hieman tylsäksi. Miksi maata huonossa asennossa kun voi istua ja nähdä aivan eri tavalla ympärilleen. Päätettiin siis päivittää istuin autoon vähän isommalle tytölle sopivaksi ja ostaa yhdistelmien rinnalle matkikset kaupunki- ja muita reissuja varten.

Turvaistuimeksi valikoitui Brio Zento, lähinnä kapeudensa ansiosta. Tämä ei vie auton penkkiä niin paljon kuin jotkut toiset istuimet.

Kuva täältä

Matkarattailta haettiin myös pientä kokoa, niiden tulisi mennä oikeasti melko pieneen tilaan ja olla kevyet. Päädyttiin sitten I´coon Pluto -rattaisiin. Leikkikentällä käynnin perusteella ihan kätevät pelit. Lisävarusteeksi tilattiin myös turvakaari, Neiti kun tykkää istua pystyssä eikä nojata selkänojaan, joten kaaresta on hyvä ottaa tukea.

Kuva täältä

Ja vaatteita. Niitähän tuli taas ostettua. Juuri alkuviikosta kävin Neidin vaatteet läpi ja aivan älytön kasa lähti taas varastoon odottamaan syksyä, jolloin viemme isomman määrän tavaraa kirpparille. Käyttämättömiä vaatteita ei juurikaan ollut, ainoat oli jonkun muun lahjaksi ostamia, jotka eivät taas minun silmääni miellytä, silloin ne melko varmasti jäävät sinne laatikon pohjille. Ennen kuin nämä uuden vaatteet ehtivät edes kuvaukseen, tyrkkäsin ne pesukoneeseen, jossa mukana oli myös yksi kertaakaan pesemätön neuletakki, jonka siniset raidat värjäsivät kaikki pyykissä olleiden vaatteiden valkeat kohdat vaaleansiniseksi! Siinä meni Neidin kaksi paitaa, huppari, housut ja Miehen paita. Tietysti myös tuon neuletakin valkoiset raidat muuttuivat vaaleansiniseksi.

Tämä oli ensimmäinen minulle sattunut pyykkikatastrofi, siksi olenkin yleensä melko huolettomasti sekoitellut vaatteita pyykkikoneeseen. Toki valkoiset olen pessyt aivan erillään. Mutta koskaan ennen kirjopyykissä olleet valkoiset kohdat eivät ole värjäytyneet. Kai se pitää alkaa vähän tarkemmin pyykkejä lajttelemaan, etenkin pesemättömien kohdalla. Ärsytti kyllä koko loppuillan tämä pyykinpesu.

Tänään kävin vielä ripsihuollossa, nyt ajattelin pitää hieman taukoa. Toukokuusta lähtien on ripset minulla olleet, annetaan vähän aikaa ripsien ja rahapussin levätä.

Onnistunut vanhemmuudessa?

Aiemmin kirjoittelin, mitkä kaikki ajatukset ennen vanhemmaksi tuloa ovat menneet uusiksi. Jotkut asiat on kuitenkin menneet likimain suunnitelmien mukaan.

"Vauva menee aikaisin nukkumaan niin illasta jää omaa ja yhteistä aikaa Miehen kanssa." Alkuun tämä ei tietenkään toteutunut. Neidin sai nukkumaan ehkä juuri kymmeneksi, jolloin oli jo itsekin niin väsynyt, ettei kyllä mielessä ollut parisuhteen laatuaika, vaan nukkuminen. Nykyisin kuitenkin Neiti nukahtaa kahdeksan aikoihin, ja se on aivan mahtavaa. Tämä toteutettiin suunnitelmallisella rytmin muutoksella ja Neidin valvottamisella, tietyn kellonajan jälkeen illalla ei enää nukuta vaan seuraavat unet on ne yöunet.

"Perhepetiä meille ei tule." Tämä toteutui heti alusta lähtien, Neiti nostettiin aina omaan sänkyyn nukkumaan. Mielikuvissa kun oli vieressä pyörivä lapsukainen, joka vie yöunet sekä Äidiltä että Isältä. Tosin, jossain vaiheessa olisin voinut vaikka vähän maksaa, jos Neidin olisi voinut jättää viereen nukkumaan, eikä toista olisi tarvinnut nostaa ylös röyhtäisemään, jonka tuloksena Neiti havahtui hereille.

"Purkkiruokaa en lapselleni tarjoa." Sama kuin aiemmin korvikkeesta puhuessani, en halua pahoittaa kenenkään mieltä joka lapselleen Muksua tai muuta tarjoilee. Uskon heistä kasvavan ihan kunnon kansalaisia. Mutta itse tuoteselosteisiin perehdyttyäni ajattelen, että paras syöttää lapselleen ihan oikeaa ruokaa. Tehdäänhän meillä ruokaa meille aikuisillekin, eikä läppäpitsoja. Pientä vaivannäköähän se vaatii, mutta parin viikon välein hellan levyt täynnä kattiloista ja kaikki mahdolliset pakastusasiat plus mini-minigripit täytettynä ei nielaise niin suurta osaa elämästä, etteikö sitä viitsisi tehdä. Tottakai motivaatiota nostaa myös se, että Neiti yleensä syö kaiken mitä lautaselle laittaa. Hukkaan itsetehtyä ruokaa ei mene lähes olleenkaan. Ja mahtaa se olla jonkinverran halvempaakin. Insipiraatiota soseiden sisällöstä tosin tulee haettua sieltä purkkien seasta.

Tässä reilun puolen vuoden aikana voi tyytyväisenä todeta tehneensä ainakin jotain oikein, Neiti on niin hyväntuulisen ja onnellisen oloinen tapaus, että tämä Äiti on iltaisin haljeta onnellisuudesta kun oli taas niin ihana päivä!

Sänki

Olin aina kuullut synnytyksen jälkeisestä hiusten lähdöstä. Kun Neidin maailmaan tulosta oli kulunut kolme kuukautta, ehdin jo huokaista helpotuksesta, ettei raskausaikana pitkäksi ja tuuheaksi kasvanut tukkani kärsisikään tästä. Mutta. Sitten niitä alkoi tippua. Hiuksia lähti jokaisella vetämällä aivan tuhottomasti. Ohimoille ilmestyi uhkaavasti kaljua muistuttavat läikät, jotka vaaleampana juurikasvuna näyttivät aivan järkyttäviltä. Nyt tilanne on jo alkanut helpottamaan eikä hiuksia lähde enää niin järjettömästi. Eilen kävin kampaajalla, joka näytti päästäni jotain melko huvittavaa.

Sänki. Minulla on päässäni noin 2-3 sentin pituisista hiuksista koostuva sänki. Lohduttavaa toki on, että hiukset ovat tulossa takaisin, mutta aika huvittavahan se oli kun kampaaja kammalla nosti sen tyvestä esiin. Ja onneksi sitä ei hiuksista huomaa, tyvessä vain tuntuu olevan hieman enemmän tavaraa.

Vielä en ole päättänyt olenko uuteen tukkaani täysin tyytyväinen. Hiuksiini tehtiin liukuvärjäys, joka jäi mielestäni hieman oranssiksi. Toki ymmärrän, ettei miljoona kertaa tumman ruskeaksi värjätty tukkani vaalene tuosta noin vaan hopeisen blondiksi. Lopputuloksen pitäisi kuulemma vielä hieman vaalentua lisää ajan myötä ja mukaan kampaamosta lähti hopeashampoota ja sävytehoitoainetta. Päivittäiseen käyttöön lisäksi myös shampoo värjätyille hiuksille.

Tänään vietetään minun syntymäpäiviäni, jotka tosin ovat vasta huomenna, mutta Mies lähtee yllättäen töihin. Kakkua maisteltiin jo eilen, tein taas sen mahtavan valkosuklaa-juustokakun. Kohta lähdetään kaupungille ostamaan Neidille turvaistuinta ja syömään jonnekin. Aika kesyt synttärit siis. Mutta perheen kanssa vietetyt, eli ihan parhaat.


Edit: Nyt kun katson tuota kuvaa hiuksistani, ei väri näytä ollenkaan pahalta!

Vanhemmuus

Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, koskaan sitä ei voi uskoa millaista on tulla vanhemmaksi. Miten itse muuttuu, omat ajatukset muuttuvat ja maailmaa katsoo aivan eri silmin. Itse ei olekaan enää se ainut, josta pitää huolehtia. Nyt on osa perhettä ja tekee kaikkensa että kaikilla tässä perheessä on mahdollisimman hyvä olla, tärkeimpänä tietenkin se kaikista pienin. Seuraavassa muutamia lausahduksia, joita ah, niin tietämätön tuleva äiti lausui ennen Neidin maailmaan tuloa.

"Synnytyksen sinnittelen mahdollisimman pitkään ilman kivunlievityksiä." Tämä mahdollisimman pitkään ei kestänyt kovin kauaa. Tähän päätökseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, tuskin olisin sitä 45 minuutin ponnistusvaihetta kestänyt ilman kunnon puudutuksia. Ilokaasusta minulle ei ollut apua lainkaan, yhden kikatuskohtauksen siitä sain, mutta kipua se ei vienyt pois. Kätilön kanssa sovittu epiduraalikin tosin myöhästyi yli tunnin lääkärin kiireiden takia. Toisaalta tämä oli hyvä, kerkesin kipua kuitenkin kestää jo jonkin aikaa. Epiduraali auttoi hetkeksi, kunnes riesaksi tuli jokaisella supistuksella aivan järkyttävä kramppi lonkkaan. Se olikin sen jälkeen ainut kipu mitä synnytyksen aikana tunsin.

"Imetän jos imetän ja jos onnistuu, ei se ole niin justiinsa." Jos imetys ei olisi onnistunut, olisin varmaan edelleen samaa mieltä. Mutta kun sen ihanuuden on kokenut, tuntuisi varmasti mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla karmealta jos tätä ei pystyisi imettämään. En usko, etteikö korvikkeella kasvavista lapsista tule aivan yhtä hyviä, mutta imetys kokemuksena on aikamoisen hieno. Läheisyys vauvan kanssa, tieto siitä että oma keho ruokkii omaa lasta ja sen helppous. Ei tarvitse lämmitellä pulloja, vaan tissin saa vetäistyä esille melkoisen nopeasti ja myös lohdun tuojana se on lyömätön pikkuiselle vauvalle. Siihen Neidinkin sai yleensä rauhoittumaan melko heti jos päällä oli jokin käsittämättömistä huutokohtauksista. Myös ensimmäisen rokotteen jälkeen Neiti sai lohtua tissistä. Sittemmin lohtutissistä on luovuttu ja nykyään Neidin saa rauhalliseksi ihan vain jommankumman vanhemman syli. Nyt on tietysti pohdinnassa miten pitkään imetys jatkuu ja miten sen saa lopetettua. Neiti ei näköjään kovinkaan ole tissin perään, mutta Äidille tämä voikin olla kovempi paikka. Taaperoimettäjäksi minusta ei kuitenkaan ole.

"Äitiyslomalla on aikaa touhuta vaikka mitä sillä välin kun vauva nukkuu päiväunia." Niin varmaan, mitä nyt puolessa tunnissa muutaman kerran päivässä ehtii tekemään. Ei ehdi ottaa edes päikkäreitä itse, juuri kun olet vaipumassa uneen, Neiti herää. Niinpä kotia ei juurikan ehdi siivota saati ruokaa laittaa Neidin ollessa nukkumassa, nuo pienet hetket on melkein pakko käyttää edes pieneen levähdyshetkeen itsekseen. No, oppiipahan Neiti pienestä pitäen että villakoirat ei häviä itsekseen ja ettei ruoka yhtäkkiä vain ilmesty pöytään.

"Meillä ei herätä ennen kuutta." Tämä lausahdus on vain muutaman viikon takaa, mutta voi miten väärässä olinkaan. Nykyään viisi on uusi kuusi. Minkäs teet kun Neiti hyväntuulisena höpöttelee sängyssään kellon ollessa vasta hieman yli 5.

"Minä se en sitten varmasti viihdy pitkään kotiäitinä." Juupajuu... Nyt kun täällä on, kaikesta rankkuudestaan huolimatta tämä on oikein mukavaa puuhaa. On ihana seurata miten Neiti kehittyy ja oppii jatkuvasti kaikkea uutta. Ja kukapa ei haluaisi viettää päivänsä moisen hurmurin ja hymytytön kanssa. Kamalinta on ajatella, että jos olisin töissä, ehtisin näkemään Neitiä vain muutaman hassun tunnin päivässä. Minun alallani kun työskennellään pääsääntöisesti klo 9-17. Illalla ei jäisi juurikaan yhteistä aikaa ennen kuin Neidin nukkumaanmeno olisi jo käsillä. Saati sitten jos Neiti pitäisi tuoksi ajaksi viedä päiväkotiin... Tottakai se on jossain vaiheessa edessä, mutta eiköhän me koiteta kituutella säälittävän pienellä kotihoidontuella ainakin sinne asti kunnes Neiti on reilusti yli vuoden.

Helppo elämä?

Meidän arki alkaa olla melko sujuvaa. Päiviin on tullut tiettyä rytmiä, tosin Neidin vaihtelevat päiväunilahjat tuo haastetta aikatauluihin. Neiti on myös suurimman osan päivästä erittäin hyvällä tuulella, viihtyy hyvin leikeissään ja hymyilee ja naureskelee paljon. Myös ruoka maistuu useimmiten ilman suurempia taisteluita. Alun ja parin kuukauden iltahuutojen kuuntelemisen jälkeen olen huomannut nauttivani arjesta ja iltaisin meneväni sänkyyn tyytyväisenä päivästä.

Siltikin, välillä tuskastuttaa. Neiti karjuu ruokapöydässä juuri silloin kun Miehen pitäisi saada nukuttua vuorokauden työvuoron jälkeen. Mies ei tähän herää, mutta minua stressaa ja ottaa päähän. Aamuyöllä Neiti herää eikä millään halua takaisin nukkumaan. Tunnin ajan seilaan oman sängyn ja Neidin huoneen väliä laittaen tytön yhä uudelleen makuuasentoon. Hajottaa. Ja se, kun Neiti ties monennen kerran huitaisee kädellään soselusikan pitkin pöytiä ja lattioita. Kiroilen. Tai kun päiväunille nukahtaminen kestää tuhottoman kauan kera huudon. En kestä kuunnella.

Joku joka elää oikeasti haastavan vauvan kanssa varmaan ravistelisi minua hereille, jos seuraisi meidän arkea. Hereille minua tosin saakin ravistella, aamu viiden herätykset ja Neidin puolen tunnin päiväunet pistää tämän emännän hiukkasen haukottelemaan päivällä. Ehkä tämä väsymys on juuri se syy, miksi pienetkin vastoinkäymiset ja Neidin kenkkuilut tuntuvat niin suurilta. Tehtäköön kuitenkin selväksi ettei Neiti KOSKAAN ole kiukkuni kohteena fyysisesti. Hermostuminen on vain omassa päässä ja ilmenee ainoastaan äänensävyssä. Nyt olen ihan tietoisesti alkanut kiinnittää huomiota omaan käytökseeni juuri näissä tilanteissa. Täytyy muistuttaa itselleen, että vauva ei ole paha, yleensä vain väsynyt. Ja oma hermostuminen näyttää vain pahentavan myös Neidin kiukkua. Lisäksi näissä tilanteissa rauhallisena pysymällä saa hyvä harjoitusta tuleviin uhmaikäisen kiukutteluihin. Ne ehkä ovat aivan omaa luokkaansa tämän hetken kiukkuihin verrattuna.

Paljon on jo nyt tullut mietittyä miten oman lapsensa haluaa kasvattaa ja miten toimitaan uhmatilanteissa. Tottakai omissa mielikuvissa on rauhallisena pysyvä Äiti ja helposti laantuva Neiti, jolle saa järkevästi selitettyä miksi noin ei saa käyttäytä. Todellisuus on hyvin suurella todennäköisyydellä jotain aivan muuta. Sitä odotellessa aion nauttia tästä arjen helppoudesta hyväntuulisen Neidin kanssa ja ottaa vähemmän ihanat tilanteet vastaan rauhallisemmin ja rennommin. Ja samalla toivoa että tämä vaihe ei jää lyhyeksi.

Sormenjäljet televisiossa

Eilisen aamun avautumisen jälkeen päivästä muotoutui kaikenkaikkiaan mukava. Aamua piristi Miehen kotiutumisen lisäksi myös kun Neiti könysi tv-tasoa vasten seisomaan ja länttäämään sormenjälkensä televisioon. En tiedä mihin tytöllä on kiire, mutta se näköjään ilmenee mahdottomana liikkumisen haluna. Odotettavissa siis jälleen kerran muksahduksia kun järki ja taito ei mahda vielä olla mukana kun Neiti tahtoisi kiipeillä sinne ja tänne.

Myös viime yö meni jo hiukkasen paremmin, herätyksiä oli, mutta ne hoituvat kääntämällä Neiti kertaalleen vatsalleen. Mehän ollaan siis nukutettu Neitiä vatsallaan jo reilun kuukauden ikäisestä lähtien. Fakta, jota en ole uskaltanut neuvolassa vieläkään paljastaa. Toinen syntimme tapahtui Neidin ollessa suunnilleen kahden kuukauden ikäinen kun pinnasänky kannettiin omaan huoneeseen. Neiti vaan oli niin levoton nukkuja ja ähisijä, että minä en juurikaan saanut unta pinnasängyn ollessa vieressä. Ja hienostihan se meni, uskon myös tämän liikkeen auttaneen tässä matkan varrella meitä parempiin uniin. Toki tällä hetkellä tuntuu, että voisi olla helpompi jos ei tarvitsisi könytä toiseen huoneeseen yöllä Neitiä nukuttelemaan, mutta nykyisillä herätysten määrällä sen vielä kestää, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mahallaan nukuttaminen taas johtuu siitä, ettei Neiti yksinkertaisesti nuku selällään. Aina kun tytön yritti laskea nukkuvana sänkyyn selälleen, alkoi kädet ja jalat viuhtoa siihen malliin että herääminen oli taattu. Lisäksi refluksiongelman ollessa päällä, huomattiin että tuo mahallaan oleminen aiheutti paljon vähemmän nieleskelyä kuin selällään. Parhaitenhan Neiti nukkui mahallaan minun tai Miehen rinnan päällä. Sitä oli siis hyvä testata myös omaan sänkyyn. Mutta entäs kätkytkuolema, huudahtaa joku. Tiedän, että nykyään mahallaan nukuttamista ei suositella kätkytkuoleman riskin vuoksi, mutta kätkytkuolemahan ei ole sama kuin tukehtuminen. Silloin vauva vain jostain syystä lakkaa hengittämästä. Perusteluja näkee myös että mahallaan vauva on niin sikeässä unessa, ettei tajua hengittää. Uskon kuitenkin, että jotain muutakin on oltava vialla, jos tuollaista tapahtuu. Ja nämä nukutussuosituksethan ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein milloin perusteluna pukluun tukehtuminen tai pään muotoutuminen. Itsehän kuulun siihen ikäluokkaan, joka on nukutettu vatsallaan. Tottakai Neidin hengitystä tulee silloin tällöin seurailtua, ihan jo senkin vuoksi kun tyttö on niin suloinen nukkuessaan. Ja itkuhälyttimestä kuuluva kuorsaus antaa myös merkkejä hengityksen toimivuudesta.

Hajoamisia aamuyössä

Meneillään on taas Vaihe, jota tämä äiti-ihminen ei juuri arvosta. Uniongelmia, mitäpä muutakaan. Tyypillinen yö meillä viimeaikoina on mennyt niin että Neiti valvoo kolmesta neljään ja herää uuteen päivään viideltä. Nyt alkaa jo tuntua nämä huonot yöt omassa vireystilassa. Onneksi Neiti ei sentään huuda yöllä, tyttö vaan herää touhuamaan omiaan. Vaikka kuinka monta kertaa äiti tai isä käy asettamassa takaisin makuulleen, eikun pitää vaan istumaan nousta. Lopulta sitten väsy tulee ja Neiti nukahtaa, mutta vain herätäkseen tunnin päästä uudestaan. Viime yönä lisämausteena oli vielä Äitin jumalaisen kipeä niska ja siitä säteilevä kipu päähän. Ja tottakai Mies oli töissä, joten ei auttanut kun yrittää saada Neiti nukkumaan samalla kun taisteli niskasta aiheutuvaa pahaa oloa ja pyörtymistä vastaan. Tänään muuten alkaa lihashuolto, punttia ja venyttelyä!

En tiedä mikä mättää. Miksei Neiti tajua että nyt on yö ja nyt nukutaan. Minua ei haittaa että tyttö herää yöllä, vaan se, että uudelleen nukahtamisessa kestää noin tuhottoman kauan. Voin nimittäin kertoa että alkaa hermo olla melko kireällä. Ensi yönä taidan kokeilla antaa Neidin touhuta niin kauan kuin jaksaa ja mennä vasta sitten edes yrittämään uudelleen nukuttamista kun väsykitinä iskee. Saa nähdä miten pitkään tyttö jaksaa leikkiä keskellä yötä yksinään hämärässä huoneessa.

Toissapäivänä Neidille puhkesi hampaita, kaksi tuohon alas eteen. Se päivä oli hieman haastavampi, mm. karjuntaa kuului milloin missäkin tilanteessa ja ruoka maistui hieman huonommin. Mutta tuota onneksi kesti vain yhden päivän ja Neiti on oma hyväntuulinen itsensä. Onneksi, päiviä voisi olla melko vaikea kestää noiden öiden jälkeen kitisevän ipanan kanssa.

Yö erossa

Eilen aamulla lähdin ajelemaan 150 kilometrin päähän ystäväni häihin jättäen Miehen ja Neidin syömään päärynäsosetta. Lähtiessä piti vielä imettää molemmat rinnat tyhjiksi, edessä kun oli vuorokausi erossa perheestä ja myös tästä tissien tyhjentäjästä. Eka yö erossa Neidistä, huih. Tämä tuli eteen ehkä yllättävän pian, pari kuukautta sitten vielä kun en uskonut että koskaan Neiti nukahtaa ilman Äitiä maitorauhasineen. Mutta viimeaikojen nukahtamis- ja yösyöttöjen loppuminen on tehnyt Neidille sen verran hyvää, että Äiti ei ole enää se ainut joka kelpaa. Hyvillä mielin pystyin siis lähtemään, tiesin Miehen ja Neidin viettävän mukavaa laatuaikaa yhdessä. Silti lähdön hetkellä alkoi ahdistus puristaa rintaa ja vei ruokahalun. Onneksi Neiti kuitenkin heräsi juuri ennen lähtöä ja sain vielä tankattua läheisyyttä imetyksen muodossa. Ajomatkalla hyvä musiikki lastenlaulujen sijaan nosti jo fiiliksen kattoon.

Ja hienostihan täällä oli mennyt! Vauvauinti oli sujunut iloisissa merkeissä, ruoka oli maistunut hyvin ja uni oli tullut samaan tapaan kuin Äidinkin läsnäollessa. Muutaman kerran Neiti oli kuulemma katsellut ympärilleen Äitiä etsien, mutta Mies oli saanut tytön tyytyväiseksi keksimällä mielekästä tekemistä. Yksi näistä tekemisistä oli ollut Isin päällä könyäminen, joka johti siihen, että nyt Neiti punnertaa itsensä pystyyn omille jaloilleen lattialla makaavan vanhemman mahasta tukea ottaen.

Ja ne juhlat ja Äidin irtiotto. Oli aivan mahtavaa! Nähdä ystäviä pitkästä aikaa, tutustua uusiin mahtaviin tyyppeihin ja kyllä, nauttia juomatarjoilusta ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden toukokuun alun. Booli ja kunnon caipiroska, nam. Kaukaa viisana pidin kuitenkin huolen että olin aamulla ajokunnossa, huonosti nukutun yön jälkeen oli kova ikävä kotiin. Häät on ihana juhla ja miten mukavaa olikaan pitkästä aikaa laittautua kunnolla ja tuntea itsensä kauniiksi kiharretuissa hiuksissa ja uudessa mekossa.

Ajattelen olevani onnekas päästessäni välillä viettämään omaa aikaa. Joku voi kokea tämän olevan huonoa äitiyttä, mutta minä näen asian niin, että Neidin on aivan yhtä hyvä olla isänsä kanssa kuin minun. Edellytyksinä tälle on tietysti että Neiti suostuu juomaan maitonsa myös pullosta ja osaa nukahtaa ilman tissillä tainnuttamista. Eli ehkä unikoulussa on ollut mukana myös hieman itsekkyyttä. Ja se miten paljon tuollaisesta reissusta saa voimaa ja positiivista energiaa tähän kotielämään tekee minusta vielä paremman ja jaksavamman äidin. Peloista huolimatta myös imetys onnistui entiseen mallin vuorokauden tauon jälkeen.

Oma aika on tärkeää, eikä se tarkoita pelkästään tällaisia pidempiä irtiottoja, vaan siihen riittää ihan vain käynti kampaajalla tai se, että Neiti käy nukkumaan kahdeksalta, jolloin me Miehen kanssa voimme viettää aikaa kahdestaan tai tarvittaessa omiamme touhuten. Joskus tuohon aikaan on jopa kammettu sänkyyn väsyttävän päivän päätteeksi. Itse asiassa joka aamu herätessämme ennen kuutta, vannon että tänä iltana menen kahdeksalta nukkumaan, mutta aina löydän itseni olohuoneesta tekemässä milloin mitäkin vielä hyvän aikaa Neidin nukkumaanmenon jälkeen. Sen verran arvokasta on viettää aikaa Miehen kanssa kaksin tai aivan yksin, ettei vaan yksinkertaisesti malta mennä nukkumaan. Onneksi väsymys kuitenkin pitää huolta ettei omasta ajasta tule nautittua yömyöhään.

Koulutettua unta

Uni. Tai sen puute. Yksi isoimmista yllättäjistä vauva-arjessa on ollut nukkuminen. Melko iso osa päivästä menee vauvaa nukuttaessa, miettiessä miten sen saa nukkumaan ja lopulta helpotuksen huokaisusta kun se vihdoin nukahtaa.

Meillä nukkuminen ja nukahtaminen on sujunut välillä erittäin huonosti, välillä erittäin hyvin ja yleensä ihan ok. Ensimmäisen viikon ajan pähkäiltiin Miehen kanssa miten Neiti saadaa siirrettyä imetyksen jälkeen meidän sängystä nukkuvana omaansa. Kunnes tuli aika jolloin olisin voinut vaikka maksaa että Neidin olisi voinut jättää viereen tyytyväisenä nukkumaan. Kaikki alkoi kun yhtäkkiä Neiti alkoi herätä päivällä vartin välein, selvästi kuitenkin väsyneenä. Sama alkoi toistua illalla, Neidin sai nostaa sängystä syliin 4-5 kertaa illassa vartin nukkumisen jälkeen ennen kuin alkoivat pidemmät yöunet. Pahimmillaan meillä herättiin tunnin välein läpi yön. Herätysten syynä ei kuitenkaan ollut nälkä, vaan nieleskely. Kyllä, Neiti heräsi tuskaisen kuuloisena nieleskelemään ylös noussutta maitoa. Refluksioiretta, totesi lääkäri. Parin viikon ajan nukuimme vuorotellen sohvan nurkassa istuen Neiti sylissä, se oli ainut asento missä Neiti ei jatkuvasti heräillyt nieleskelemään. Eikä siinä mitään, mutta ensimmäiset kaksi kuukautta Neiti nukahti syliin huutaen. Häntä sitten hyssyteltiin vuorotellen ympäri kämppää kävellen ja syväkyykäten. Rinnalle hän kyllä aina nukahti, mutta pakko oli pieni nostaa ylös röyhtäisemään, jotta maito ei nousisi niin helposti samaa tietä ylös. Siihen hän sitten usein heräsi, josta alkoi hyssyttely.

Lopulta saimme refluksin aisoihin lääkityksen ja varmasti myös Neidin kehittymie myötä. Silloin alkoi nukuttamisessa uusi vaihe: minä ja Neiti kaksin pimeässä huoneessa kaksi tuntia. Joka ilta. Oli juhlan paikka jos huoneesta selvisin pois puolessa toista tunnissa. Ja silloinkin Neiti yleensä heräsi vielä kerran rinnalle. Tämä oli tavallaan jopa kuluttavampaa kuin hyssyttelynukutus. Sen sentään teimme Miehen kanssa yhdessä, välillä Neidin sai annettua hänen hoitoonsa. Mutta ei, Mieheltä ei edelleenkään ollut maitorauhasia, vaikka varmasti molemmat sitä välillä toivoimme. Voin kertoa että kahden tunnin makaaminen seurana vain puoliunessa oleva Neiti ei ollut niitä hauskimpia iltoja. Tätäkin vaihetta kesti pitkään, yli kaksi kuukautta. Välillä laskin Neidin omaan sänkyynsä turhautuneena kun hän jälleen heräsi kun nostin syliin röyhtäisemään ja omaan sänkyyn. Yleensä tämä ei johtanut mihinkään, joten ei kun nukahtamaan taas tissille. Mutta silloin tällöin Neiti hetken ähistyään nukahti.

Yhtäkkiä Neiti osasikin nukahtaa sängyssään uudelleen havahduttuaan hereille. Ensin tätä tapahtui yöllä ja sitten joskus myös illalla. Näin tilaisuuteni tulleen, tätä tulisi vahvistaa. Aloin lyhentämään imetysaikaa illalla, jolloin Neiti ei aivan kerennyt nukahtaa rinnalle, vain rauhoittui siihen ja nostin omaan sänkyyn. Sinne jäi. Sitten kävin ahneeksi. Jätetään koko iltaimetys pois! Mielikuvissani oli unelma, Mies voisi joskus nukuttaa Neidin ja minä tehdä jotain muuta. Ja se onnistui! Viiden ja puolen kuukauden iässä Neiti alkoi nukahtaa ilman tissiä. Välillä helpommin, välillä vaikeammin, kuitenkin aina ilman pahempia huutoja. Apuna käytettiin sanallista hyssyttelyä sekä silittelyä. Pään ja selän silittely rauhoittaa Neidin, kuitenkin silittelyn lopetamme ennen nukahtamista, jottei siitä tule uutta nukahtamisen keinoa. Lopulta Neiti siis nukahtaa itse, ei kuitenkaan itkuunsa, sitä en varmaan kestäisi.

Sitten koitti puolivuotisneuvola, jossa terveydenhoitaja vahvisti käsitystäni, ettei sen ikäinen enää tarvitse ravintoa yöllä. Niinpä, kahta päivää vaille 6 kuukauden ikäisenä Neiti vietti yön ilman että Äiti oli valmiina rintaa antamaan heti hänen havahduttuaan hereille. Jännitti aivain turkaisesti, mitä jos se huutaa vaan, sorrunko? Mutta tätä ei tarvinnut edes miettiä, nukahtamisessa uudelleen kesti pitkään, mutta normaalia unikitinää lukuunottamatta Neiti ei tuntunut tissiä kaipaavan. Iso helpotuksen huokaisu.  Nyt on jo muutama yö tämän jälkeen mennyt ilman herätyksiä kun vielä viikko sitten yö oli melko lailla katkonainen. Tosin, päivä valkenee meillä jo viiden-kuuden aikaan, mutta eipä se jatkunut tuota pitempään aikaa ennen unitissittömyyttäkään (melkoinen sanahirviö). Kuten arvata saattaa, olen enemmän kuin tyytyväinen, että uskaltauiduin tekemään vieroituksen jo tässä vaiheessa, uskon että mitä vanhemmaksi Neiti olisi kasvanut, sitä vaativammaksi rinnan suhteen hän olisi alkanut. Tottakai jokainen voi syöttää omaa lastaan yöllä niin pitkään kuin parhaakseen kokee, mutta meille tämä järjestely sopii paremmin kuin hyvin. Yöunet ovat ehjiä, ja selvä vaikutus on ollut myös päiväunien pituuteen. Ja itsekkäästi voin todeta miten ihanaa on kun tietää että voi olla silloin tällöin illan tai vaikka koko yön poissa kun tietää ettei pikkuinen siellä itke mukanani olevan rintavarustuksen perään. Tätä mahdollisuutta tuskin kovin ahkerasti tulen käyttämään, mutta jo sen olemassaolo voimaannuuttaa. Ja täytyy myöntää, koen melkoista onnistumisen tunnetta Neidin "kouluttamisesta" ja sen positiivista vaikutuksista elämäämme.

Vauva uimassa

Lauantaina aloitettiin vauvauinti ja Neiti tuntui tykkäävän. Sukellusrefleksikin sieltä löytyi, testasivat sen kaikilta yli viiden kuukauden ikäisiltä vauvoilta kaatamalla kauhalla vettä pään päältä kasvoille. Sukellukset tosin alkavat vasta muutaman kerran jälkeen, ensimmäinenkin kerta oli lähinnä veteen tutustumista ja polskimista.

Perjantaina käytiin puolivuotisneuvolassa, siellä mitoiksi saatiin himpun alle yhdeksän kiloa ja 67,5 cm. Ruokailusta keskusteltaessa terveydenhoitoja totesi ettei puolivuotias enää tarvitse ravintoa yöllä. Tästä intoutuneena päätettiin kokeilla onnistuisiko yö ilman imetystä. Ja onnistuihan se. Ensimmäisen herätyksen jälkeen meni yli tunti ennen kuin olin itse taas nukkumassa, mutta onneksi Neiti ei protestoinut maitobaarin aukioloaikoja. Melko virkeänä oli jonkin aikaa kunnes unikitinöiden jälkeen nukahti. Seuraava yö meni jo huomattavasti helpommin herätysten kanssa ja viime yönä Neiti ei herännyt kertaakaan ennen aamua. Hyvältä siis näyttää, nyt voin paremmilla mielin lähteä viikonloppuna kaverin häihin toiselle paikkakunnalle ja jättää Neidin ja Miehen viettämään laatuaikaa kahdestaan yön seuduksi. Ainakin siihen asti on hyvä fiilis, kunnes tämäkin Vaihe iloisesti päättyy.

Viikonloppuna meillä oli yökylässä eräs hyvä ystäväni, jonka kunniaksi leivoin aivan taivaallista valkosuklaajuustokakkua. Eilen illalla käytiin ystävän kanssa vadelmapuskassa Neidin jo mentyä nukkumaan. Teki hyvää jättää Mies kotiin vahtiin ja juoruta kunnolla. Neidin ja Miehen välit ovat muutenkin päässeet oikeaan kukoistukseen. Alussa Neiti oli hyvin kiinni minussa, ja välillä oli vaihe jolloin kukaan muu ei kelvannut kuin Äiti. Mutta nyt Mies saa Neidin itkun rauhoitettua siinä missä minäkin ja vierastaessa myös isin syli on hyvä turvapaikka. Lisäksi isi saa aina parhaat naurut leikkiessään Neidin kanssa, ihanaa. Ihanasta puheenollen, Neiti on oppinut antamaan pusuja. Suu auki tulee vastaan kun häntä alkaa pusuttelemaan.

Puskassa

Ihanat vadelmat! Leikkipuistosta palatessa vietettiin Miehen kanssa tovi jos toinenkin puskissa syöden mahat täyteen vattuja. Olivat taivaallisen hyviä, ja mikä parasta vielä aivan lähellä meidän kotia, kaupunkivadelmia siis. Ainut mikä jäi harmittamaan että Neiti jää vielä tänä kesänä paitsi suoraan pensaasta poimituista vatuista. Toinen nukkui tyytyväisenä rattaissa autaan tietämättömänä kaikesta.

Ripseni puskaantuivat myös tänään hieman kun kävin ripsihuollossa noin neljän viikon tauon jälkeen. Tämä tahti on ollut minulle oikein sopiva, viimeiset päivät voi hyvin kärvistellä harvemmillakin ripsillä ja laittaa tarvittaessa ripsaria. Olen niin koukussa, tosin lupasin itselleni ja Miehelle että vielä kerran huollataan ripseni eräitä juhlia varten mutta sitten lopetan pidän taukoa.

Samaan aikaan vähän kauempana asuvat mummo ja ukki olivat kyläilemässä, oli kuulemma aivan pakko nähdä livenä Neidin uudet temput. Videokuvaa heille ollaan läheteltykin aina uudesta kehittymisestä. Myös nämä mummo ja ukki ovat olleet isona apuna Neidin kanssa. Olipa Neiti jopa heillä hoidossa niin että Äiti pääsi viettämään iltaa tyttöystävien kanssa ja tuli Neidin viereen nukkumaan vasta kahdeltatoista. Hyvin oli ilta mennyt, pahinta oli tietysti minulla kun mietin miten siellä menee. Välillä tuli onneksi kuvia iloisesta Neidistä ja lopulta viesti nukkumaanmenosta. Teki hyvää olla ilta poissa siitä ainaisesta nukuttamisesta, vaikka se nyt huomattavasti helpompaa onkin kuin esimerkiksi kuukausi sitten. Eilen Neidin eno tuli meille yöksi ja olipa mukavaa minun viettää hieman laatuaikaa veljeni kanssa. On mukavaa kun käy vieraita ja näkee ja voi jutella aikuisten ihmisten kanssa. Joskus menee kokonainen vuorokausi kun ollaan Neidin kanssa vain kahdestaan, se on hiukka puuduttavaa. 

Nyt Neiti menee jo eteenpäin sen verran kovaa vauhtia, että pitää ihan tosissaan hieman katsoa mitä tavaroita lattialle jättää. Myös tasapaino on parantunut ja vauhdikkaat osumat lattian kanssa ovat vähentyneet lähes olemattomiin. Huomenna meillä on 6 kk neuvola, onpas mukava mennä sinne kertomaan mitä kaikkea Neiti on kuukaden aikana oppinut. Nyt meillä pitäisi olla aika meidän "omalle" terkkarille. Häntäkin tosin ollaan nähty vain kerran aikaisemmin. Yksi huono puoli tässä isomman kaupungin neuvolajärjestelmässä on ettei täällä tunnu saavan jatkuvampaa suhdetta neuvolan ihmisiin. Tähän mennessä meitä on joka kerta ollut eri ihminen vastaanottamassa. Lisäksi meidät vielä siirrettiin eri neuvolaan lähemmäksi keskustaa meidän lähineuvolassa olevien ruuhkien takia. Tämä muutos on kyllä ollut ainoastaan hyvä, entisessä paikassa yksikään meidän käynneistä ei ollut meidän omalle terkalle, vaikka hän siellä joka kerta näytti haahuilevan. Jotenkin sitä olisi ensimmäisen lapsen kanssa toivonut, että neuvola olisi paikka, jossa meidät muistetaan ja annettaan neuvoja meidän oma tilanne huomioon ottaen. Tai ylipäänsä annetaan niitä neuvoja. Ensimmäiset neljä kuukautta neuvola tuntui olevan vain mittauspiste ja aina eri ihminen kysyi samat pinnalliset kysymykset "miten teillä menee? onko esikoinen?". Hyvin on onneksi kuitenkin pärjätty ilman neuvolan neuvontaakin, ja nythän ne käynnit alkavat olemaan vähenemään päin.

Ps. Kuten kuvista huomaa, valokuvauksen opettelu on vielä vaiheessa. Tosin kuvat on otettu kännykällä, ensin pitäisi varmaan oppia pitämään kameraa mukana niin olisi helpompi opetella.

Puhdistusta

Pakko on hehkuttaa parasta kasvoputsaria minkä olen löytänyt, ja monia olen kokeillut. Kyseessä on Dermalogican PreClean ja Special Cleansing Gel. Ensimmäisiä kertoja kun näitä kokeilin joskus pari vuotta sitten, oli puhtauden tunne kasvoilla aivan eri kuin muiden putsareiden jäljiltä. Puhdistus on siis kaksivaiheinen, kuivalle iholle laitetaan PreClean, joka puhdistaa meikin ja Special Cleansing Gel viimeistelee ihon hoidon. Special Gel on sopinut minun iholleni paremmin kuin hyvin, hoitaa hieman herkkää ihoani mutta samalla vähentää epäpuhtauksia. Välillä taas kokeilin toisen merkin putsaria, mutta vain palatakseni taas Dermalogicaan. Tuo merkkihän on melkoisen hintava, mutta Briteistä sitä saa tilattua puoleen hintaan Suomen hinnoista Beauty Flashista .  Tilauksen yhteydessä saa aina mukaan haluamiaan näytteitä.

Vielä muutama vuosi sitten ihoni oli täydellisen siloinen ja puhdas, vain muutama finni silloin tällöin, mutta sitten elimistössäni tapahtui jotain, mikä sai ihoni kukkimaan. Liekö syynä e-pillereiden lopetus vai kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama hormonisekaannus, mene ja tiedä. Vähän aikaa ihoni oli taas melko hyvässä kunnossa, mutta sitten menin vaihtamaan puhdistusainetta (VIRHE). Nyt täytyy taas toivoa parasta Dermalogican avulla.

Eilen saapui myös pakettini Zalandolta, jossa minua odotti Vero Modan alennusmyynnistä bongaamani farkut sekä mustat korkkarit. Nuo farkut olivat juuri sellaista mallia mistä minä pidän, kaupassa niitä vaan ei ollut minun koossani, joten katsoin löytyisikö samoja Zalandolta ja löytyihän niitä!

Tänään herkuteltiin myös juustosämpylöillä ja tuoreilla mustikoilla ja vadelmilla. Juustosämpylöiden ohje löytyi seuraamastani blogista Äitilandia . Ihan täydellisesti ne eivät onnistuneet, mutta maku oli melko hyvä ja pienellä hienosäädöllä teen näitä varmasti uudestaan.

Tänään kävi myös melkoinen epäonnistumisten sarja. Ensin ostamani mustikat levisivät pitkin jääkaappia, jääkaapin alle ja muutaman metrin säteelle lattialle. Sanotaanko näin että sain poimia mustikoita koko kesän edestä, metsään ei enää tarvitse lähteä. Lisäksi vanukkaan syöminen joka paikkaan kurotteleva ja tarttuva Neiti sylissä ei ollut hyvä idea, lopputuloksena täyden lusikan lentäminen Neidin housujen kautta tuoliin ja siitä lattialle. Siivoaminen on kivaa.

Se liikkuu!

Neiti nimittäin. Viimeiset neljä päivää on kehitytty niin hurjaa tahtia että heikompaa hirvittää: perjantaina istuttiin ilman tukea, lauantaina noustiin omin voimin istumaan, sunnuntaina yritettiin kömpiä sinne tänne ja tänään maanantaina Neiti möngersi innokkaasti keskeyttämään Äidin lempiharrastusta, päivän lehden lukua lattialla. Vauhti ei ole vielä hurja, mutta selkeä ajatus touhussa jo on.

Mikä sitten sai Neidin liikkeelle, vaikea sanoa. Ollaan yritetty ohjata ja auttaa Neidin yrityksiä nousta istumaan ja kontata eteenpäin. On täällä jopa kontattu malliksi! Liekö nämä olleet apuna älyämään miten sitä kroppaa saa liikutettua, sitä ei voi varmaksi sanoa, mutta tuskin niistä haittaakaan on ollut. Useinhan ensimmäiset onnistumiset ovat silkkaa vahinkoa, mutta niistä vauva hoksaa miten homma toimii. Ja toivottavasti sama auttaa myös hoksaamaan mikä ei toimi, esimerkiksi taaksepäin nojaaminen istualtaan ei kannata, siitä seuraa pään kolahdus ja huuto.

Tänään käytiin myös mummolassa, minne on meiltä matkaa noin neljä kilometriä. On melkoista luksusta että apuvoimat asuvat noinkin lähellä. Varsinkin alussa kun Neiti työllisti 24/7 ja nukkuminen oli huonoa sekä yöllä että päivällä, meinasi Äidin jaksaminen loppua kesken. Silloin oli hyvä kun pystyi pyytämään apua läheisiltä ja sai sitä nopeasti. Omat vanhemmat ovat tulleet taas erilailla tärkeiksi ja läheisiksi Neidin myötä. Olen myös oppinut että apua saa ja kannattaa pyytää heti kun siltä tuntuu, eikä vasta sitten kun on jo liian myöhäistä. Vaikeaa on myöntää, ettei jaksa hoitaa omaa lastaan, mutta se jos mikä on oikea hetki niellä ylpeytensä ja pyytää apua. Maailma näyttää taas paljon valoisammalta kun saa hetken nukkua rauhassa ja arkea jaksaa taas pyörittää. Ja vaikkei Neiti enää ole läheskään niin vaativa, on hoitoapu silloin tällöin oikein tervetullutta, pääsee Miehen kanssa viettämään sitä kuuluisaa parisuhteen laatuaikaa.

Höyrytetty parskaali on tällä hetkellä parasta ja helpointa sormiruokaa.

Ihana päivä

Tänään oli todella hyvä päivä, siitäkin huolimatta, että mies lähti aamulla töihin ja ollaan Neidin kanssa huomisaamuun asti kahdestaan. Mutta sitten taas onneksi koittaa muutama päivä että ollaan koko perhe yhdessä! Mutta niin, tähän päivään... Mitään erityistä ei Neidin kanssa juurikaan tehty, oltiin vaan molemmat niiiin hyvällä tuulella tänään! Ja Neiti könysi ensimmäistä kertaa vatsaltaan istumaan! Nopea se on oppimaan, istuminen ilman tukea on onnistunut vasta muutaman päivän, ja aamulla autoin istuma-asennon löytymisessä ja kas vaan kohta Neiti punnersi itse pystyyn. Ja voi sitä riemua, ensin Äitillä ja sitten Neidillä kun huomasi miten innoissaan ja iloinen Äiti oli.

Yksi hieno asia tuossa istumisessa on myös se, että Neiti voi matkustaa rattaissa istuen. Ennen kärryily ei ollut kovinkaan suuressa suosiossa ilman että siellä nukuttiin. Jonkin aikaa heräämisen jälkeen sieltä jaksettiin katsella kuomua, mutta ennen pitkää alkoi kitinä. Mutta nyt kun siellä voi myös istua, on kätevä lähteä käymään vaikkapa kaupassa kävellen ilman että sitä on pakko ajoittaa Neidin unille sopivaksi. Tänään käppäiltiinkin lähimarkettiin maito- ja jätskiostoksille ihanassa auringonpaisteessa. Samalla pääsi testiin eilen ostetut Julbon aurinkolasit.

Melko tyyris investointihan nuo olivat, onneksi sentään edes tarjouksessa. Ideahan noissa on, että linssien koko ei kasva, vaan sangat vääntyvät sivulle ja takaremmiä säädetään sopivaksi. Remmin avulla ne myös pysyvät päässä vauhikkaammasakin menossa eikä lapsi saa niitä aivan niin helposti pois. Lasit tulevat kätevässä kangaspussukassa, etteivät pääse hoitolaukussa naarmuuntumaan ja sen sekä tuon säädettävyyden vuoksi lasien luulisi olevan melko pitkäikäiset. Ehkä kaikkein tyylikkäimmät ne ei ole, mutta tässä asiassa ehkä käytännöllisyys ja suoja ennen tyyliä, kaupunkilasit voi olla sitten erikseen.

Tänään jatkettiin sormiruokailun harjoittelua osittain kuoritulla banaanilla ja avokadolla. Hyvin Neiti yritti niitä syödä, mutta olivat pirulaiset niin liukkaita etteivät oikein pysyneet kädessä. Porkkanasta sormiruokana aion nyt luopua ainakin hetkeksi, en vaan osaa keittää siitä sellaista ettei se joko a) katkeile Neidin käsittelyssä tai b) irtoa liian isoina palasina suuhun imeskeltäessä.

Ihanan päivän kruunasi ihana ilta, puuro meni alas hymyssä suin höpötellen ja nukahtaminenkin meni hienosti! Minä taidan tästä jatkaa iltaa eilen mainitsemani valokuvauskirjan kanssa, jospa se inspiroisi huomenna ottamaan edes muutaman kuvan, tänään kun ne jäivät todella vähiin (lue: olemattomiin).

Blogikirousta ja sormiruokaa

Eilen illalla ja tänään on tapahtunut juuri se mistä edellisessä postauksessa kirjoitin, nukahtaminen on taas ollut melkoisen työn takana. Neiti kyllä illalla nukahti melko hyvin, mutta heräsi juuri kun me oltiin menossa Miehen kanssa nukkumaan ja riekkui ja kitisi yli tunnin ennen kuin saatiin uusi unipätkä käyntiin. Ja tämänpäiväiset päiväunet oli myös melkoisen työn takana ja nehän kestivätkin sen perinteisen puoli tuntia. Palkitsevaa kun nukuttaminen kestää pidempään kuin itse unet. Onneksi Neiti kuitenkin herää yleensä hyvällä tuulella ja jaksaa touhuta ja leikkiä pari tuntia ennen kuin taas alkaa uni painaa. Nyt uutta mielenkiintoa leikkeihin on antanut istuma-asento, joka alkaa sujua jo melko mallikkaasti. Miehen kanssa ollaan vuorotellen vieressä varmistamassa pahimmat paukahdukset. Sivulle kaatuessa Neiti osaa jo ottaa käsillä vastaan mutta taaksepäin jos sattuu horjahtamaan niin sinne mennään vauhdilla.

Tänään kokeiltiin ensimmäisen kerran myös sormiruokailua. Jotenkin mielikuvissa oli taitavasti ruokatikkuja käsittelevä Neiti, mutta todellisuus olikin jotain muuta. Parsakaalia imeskeltiin hienosti pienen harjoittelun jälkeen, mutta silti suurin osa ruuasta löysi tiensä lattialle, syöttötuoliin, hihoihin, ruokalapun taskuun ja murusiksi pöydälle. Jatkamme harjoittelua kohti mielikuvaa vastaavaa tilannetta.

Viimeisen viikon aikana ollaan laitettu Neidin huonetta kuntoon, sieltä poistettiin iltaimetystä varten ollut patja ja ostettiin vähän uutta kalustetta. Tänään käytiin vielä meidän lähikaupassa (Ikeassa) ostamassa yövalo, joka oli viimeinen hankinta neidin huoneeseen ja oikeastaan koko meidän kotiin. Kunnes Äiti keksii taas jotain uutta kivaa mitä johonkin nurkkaan/seinälle voisi laittaa. Neidin huoneesta ja meidän koko kodista teen omat postauksensa myöhemmin. Samalla reissulla hankittiin myös kirja opastamaan meidät valokuvauksen maailmaan, tämän blogin myötä pitäisi minunkin alkaa panostamaan kuvien ottoon ja myös laatuun. Hyvältä vaikuttava "photographing for dummies" -tyylinen kirja on Kolarin ja Forsgårdin Canon Eos -kameroille tarkoitettu teos Parempia kuvia. Mainitsemisen arvoista on myös meidän tämän päivän eväät. Aamulenkkien jälkeen tein maukkaita tomaatti-vuohenjuustobruchettoja ja päivällä syötiin ceasarsalaattia.

Kun päivät alkavat aamulla kuuden-seitsämän aikaan aamupalalla, on meillä usein jo kymmenen aikaan nälkä, etenkin kun molemmat Miehen kanssa tykkäämme tehdä lenkit heti aamusta. Näin ne saa heti alta pois ja koko päivä saa uutta energiaa. Tämän aamun lenkillä oli erityistehtävä myös parisuhteen pelastajana, eilisen illan nukkumaanmenon viivästyminen kiristi sen verran molempien hermoja, että riitahan siitä saatiin pimeinä tunteina vielä aikaiseksi. Aamulenkin jälkeen taas oltiin molemmat paremmalla tuulella. Mukava päivä siis kaikenkaikkiaan, toivotaan että tämä hankalan nukutuksen Vaihe jää lyhyeksi.

E

Vaihe

Elämä vauvan kanssa on sarja toisiaan seuraavia vaiheita. Vaiheeksi voi kutsua vauvan toimintaa joka on kestänyt vähintään kaksi päivää, esimerkiksi "Nyt se on jo kahtena iltana nukahtanut tosi nopeasti". Vaihe, varsinkin hyvä sellainen, päättyy kun sen toteaa ääneen. Edellisenkaltaisessa tilanteessa lapsi ei VARMASTI nukahda nopeasti eikä helposti kun olet sen uskaltanut jollekin äänen sanoa. Siksi blogin kirjoittaminen on ehkä todella huono ajatus. Juuri kun kirjoitat miten hyvin meillä menee ja miten kiva päivä onkaan ollut, loppuu hyvänolontunne viimeistään seuraavaan aamuun klo 04.04 kun vauva päättää herätä pirteänä uuteen päivään. Nimimerkillä kokemusta on parin aamun takaa, ei naurattanut.

Tietoisena riskistä aion avata meidän perheen maailmaa, anonyymisti tosin, ainakin toistaiseksi. Neiti, joka tuli sulostuttamaan Miehen ja minun elämää on pian puoli vuotias. Paljon on jo koettu ja opittu, varmasti vielä enemmän on edessä. Niitä vaiheita on ollut ja mennyt, mielenkiinnolla odotamme seuraavaa. Juuri nyt on hyvä vaihe, Neiti syö hyvin ja nukahtaa melko helposti, nukkumisessa olisi vielä parantimen varaa, mutta hei, kaikkea ei voi saada!

Päivämme koostuvat aikaisista aamuista, kaupunkireissuista, vaunulenkeistä, leikkipuiston elämään tutustumisesta, kotimaassa reissaamisesta ja illan omasta ajasta. Miehen kanssa hoidamme kotia ja perhettä yhdessä, Mies tosin pitää meidät leivässä käymällä keskimäärin 3 vuorokautta viikossa töissä. Paljon meille jää siis koko perheen yhteistä aikaa ja myös parisuhdetta hoivataan siinä välissä. Minulla pysyy järjen hivenet päässä lenkkeilemällä Neidin kanssa ja katsomalla Miehen ja Neidin yhteistä touhuamista; kaikki on hyvin juuri näin.

Sekavan alun jälkeen lisää sekavuutta luvassa, tervetuloa!

E