Eilisen aamun avautumisen jälkeen päivästä muotoutui kaikenkaikkiaan mukava. Aamua piristi Miehen kotiutumisen lisäksi myös kun Neiti könysi tv-tasoa vasten seisomaan ja länttäämään sormenjälkensä televisioon. En tiedä mihin tytöllä on kiire, mutta se näköjään ilmenee mahdottomana liikkumisen haluna. Odotettavissa siis jälleen kerran muksahduksia kun järki ja taito ei mahda vielä olla mukana kun Neiti tahtoisi kiipeillä sinne ja tänne.
Mahallaan nukuttaminen taas johtuu siitä, ettei Neiti yksinkertaisesti nuku selällään. Aina kun tytön yritti laskea nukkuvana sänkyyn selälleen, alkoi kädet ja jalat viuhtoa siihen malliin että herääminen oli taattu. Lisäksi refluksiongelman ollessa päällä, huomattiin että tuo mahallaan oleminen aiheutti paljon vähemmän nieleskelyä kuin selällään. Parhaitenhan Neiti nukkui mahallaan minun tai Miehen rinnan päällä. Sitä oli siis hyvä testata myös omaan sänkyyn. Mutta entäs kätkytkuolema, huudahtaa joku. Tiedän, että nykyään mahallaan nukuttamista ei suositella kätkytkuoleman riskin vuoksi, mutta kätkytkuolemahan ei ole sama kuin tukehtuminen. Silloin vauva vain jostain syystä lakkaa hengittämästä. Perusteluja näkee myös että mahallaan vauva on niin sikeässä unessa, ettei tajua hengittää. Uskon kuitenkin, että jotain muutakin on oltava vialla, jos tuollaista tapahtuu. Ja nämä nukutussuosituksethan ovat vaihtuneet muutaman vuoden välein milloin perusteluna pukluun tukehtuminen tai pään muotoutuminen. Itsehän kuulun siihen ikäluokkaan, joka on nukutettu vatsallaan. Tottakai Neidin hengitystä tulee silloin tällöin seurailtua, ihan jo senkin vuoksi kun tyttö on niin suloinen nukkuessaan. Ja itkuhälyttimestä kuuluva kuorsaus antaa myös merkkejä hengityksen toimivuudesta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti