Meidän arki alkaa olla melko sujuvaa. Päiviin on tullut tiettyä rytmiä, tosin Neidin vaihtelevat päiväunilahjat tuo haastetta aikatauluihin. Neiti on myös suurimman osan päivästä erittäin hyvällä tuulella, viihtyy hyvin leikeissään ja hymyilee ja naureskelee paljon. Myös ruoka maistuu useimmiten ilman suurempia taisteluita. Alun ja parin kuukauden iltahuutojen kuuntelemisen jälkeen olen huomannut nauttivani arjesta ja iltaisin meneväni sänkyyn tyytyväisenä päivästä.
Siltikin, välillä tuskastuttaa. Neiti karjuu ruokapöydässä juuri silloin kun Miehen pitäisi saada nukuttua vuorokauden työvuoron jälkeen. Mies ei tähän herää, mutta minua stressaa ja ottaa päähän. Aamuyöllä Neiti herää eikä millään halua takaisin nukkumaan. Tunnin ajan seilaan oman sängyn ja Neidin huoneen väliä laittaen tytön yhä uudelleen makuuasentoon. Hajottaa. Ja se, kun Neiti ties monennen kerran huitaisee kädellään soselusikan pitkin pöytiä ja lattioita. Kiroilen. Tai kun päiväunille nukahtaminen kestää tuhottoman kauan kera huudon. En kestä kuunnella.
Joku joka elää oikeasti haastavan vauvan kanssa varmaan ravistelisi minua hereille, jos seuraisi meidän arkea. Hereille minua tosin saakin ravistella, aamu viiden herätykset ja Neidin puolen tunnin päiväunet pistää tämän emännän hiukkasen haukottelemaan päivällä. Ehkä tämä väsymys on juuri se syy, miksi pienetkin vastoinkäymiset ja Neidin kenkkuilut tuntuvat niin suurilta. Tehtäköön kuitenkin selväksi ettei Neiti KOSKAAN ole kiukkuni kohteena fyysisesti. Hermostuminen on vain omassa päässä ja ilmenee ainoastaan äänensävyssä. Nyt olen ihan tietoisesti alkanut kiinnittää huomiota omaan käytökseeni juuri näissä tilanteissa. Täytyy muistuttaa itselleen, että vauva ei ole paha, yleensä vain väsynyt. Ja oma hermostuminen näyttää vain pahentavan myös Neidin kiukkua. Lisäksi näissä tilanteissa rauhallisena pysymällä saa hyvä harjoitusta tuleviin uhmaikäisen kiukutteluihin. Ne ehkä ovat aivan omaa luokkaansa tämän hetken kiukkuihin verrattuna.
Paljon on jo nyt tullut mietittyä miten oman lapsensa haluaa kasvattaa ja miten toimitaan uhmatilanteissa. Tottakai omissa mielikuvissa on rauhallisena pysyvä Äiti ja helposti laantuva Neiti, jolle saa järkevästi selitettyä miksi noin ei saa käyttäytä. Todellisuus on hyvin suurella todennäköisyydellä jotain aivan muuta. Sitä odotellessa aion nauttia tästä arjen helppoudesta hyväntuulisen Neidin kanssa ja ottaa vähemmän ihanat tilanteet vastaan rauhallisemmin ja rennommin. Ja samalla toivoa että tämä vaihe ei jää lyhyeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti