Vanhemmuus

Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, koskaan sitä ei voi uskoa millaista on tulla vanhemmaksi. Miten itse muuttuu, omat ajatukset muuttuvat ja maailmaa katsoo aivan eri silmin. Itse ei olekaan enää se ainut, josta pitää huolehtia. Nyt on osa perhettä ja tekee kaikkensa että kaikilla tässä perheessä on mahdollisimman hyvä olla, tärkeimpänä tietenkin se kaikista pienin. Seuraavassa muutamia lausahduksia, joita ah, niin tietämätön tuleva äiti lausui ennen Neidin maailmaan tuloa.

"Synnytyksen sinnittelen mahdollisimman pitkään ilman kivunlievityksiä." Tämä mahdollisimman pitkään ei kestänyt kovin kauaa. Tähän päätökseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, tuskin olisin sitä 45 minuutin ponnistusvaihetta kestänyt ilman kunnon puudutuksia. Ilokaasusta minulle ei ollut apua lainkaan, yhden kikatuskohtauksen siitä sain, mutta kipua se ei vienyt pois. Kätilön kanssa sovittu epiduraalikin tosin myöhästyi yli tunnin lääkärin kiireiden takia. Toisaalta tämä oli hyvä, kerkesin kipua kuitenkin kestää jo jonkin aikaa. Epiduraali auttoi hetkeksi, kunnes riesaksi tuli jokaisella supistuksella aivan järkyttävä kramppi lonkkaan. Se olikin sen jälkeen ainut kipu mitä synnytyksen aikana tunsin.

"Imetän jos imetän ja jos onnistuu, ei se ole niin justiinsa." Jos imetys ei olisi onnistunut, olisin varmaan edelleen samaa mieltä. Mutta kun sen ihanuuden on kokenut, tuntuisi varmasti mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla karmealta jos tätä ei pystyisi imettämään. En usko, etteikö korvikkeella kasvavista lapsista tule aivan yhtä hyviä, mutta imetys kokemuksena on aikamoisen hieno. Läheisyys vauvan kanssa, tieto siitä että oma keho ruokkii omaa lasta ja sen helppous. Ei tarvitse lämmitellä pulloja, vaan tissin saa vetäistyä esille melkoisen nopeasti ja myös lohdun tuojana se on lyömätön pikkuiselle vauvalle. Siihen Neidinkin sai yleensä rauhoittumaan melko heti jos päällä oli jokin käsittämättömistä huutokohtauksista. Myös ensimmäisen rokotteen jälkeen Neiti sai lohtua tissistä. Sittemmin lohtutissistä on luovuttu ja nykyään Neidin saa rauhalliseksi ihan vain jommankumman vanhemman syli. Nyt on tietysti pohdinnassa miten pitkään imetys jatkuu ja miten sen saa lopetettua. Neiti ei näköjään kovinkaan ole tissin perään, mutta Äidille tämä voikin olla kovempi paikka. Taaperoimettäjäksi minusta ei kuitenkaan ole.

"Äitiyslomalla on aikaa touhuta vaikka mitä sillä välin kun vauva nukkuu päiväunia." Niin varmaan, mitä nyt puolessa tunnissa muutaman kerran päivässä ehtii tekemään. Ei ehdi ottaa edes päikkäreitä itse, juuri kun olet vaipumassa uneen, Neiti herää. Niinpä kotia ei juurikan ehdi siivota saati ruokaa laittaa Neidin ollessa nukkumassa, nuo pienet hetket on melkein pakko käyttää edes pieneen levähdyshetkeen itsekseen. No, oppiipahan Neiti pienestä pitäen että villakoirat ei häviä itsekseen ja ettei ruoka yhtäkkiä vain ilmesty pöytään.

"Meillä ei herätä ennen kuutta." Tämä lausahdus on vain muutaman viikon takaa, mutta voi miten väärässä olinkaan. Nykyään viisi on uusi kuusi. Minkäs teet kun Neiti hyväntuulisena höpöttelee sängyssään kellon ollessa vasta hieman yli 5.

"Minä se en sitten varmasti viihdy pitkään kotiäitinä." Juupajuu... Nyt kun täällä on, kaikesta rankkuudestaan huolimatta tämä on oikein mukavaa puuhaa. On ihana seurata miten Neiti kehittyy ja oppii jatkuvasti kaikkea uutta. Ja kukapa ei haluaisi viettää päivänsä moisen hurmurin ja hymytytön kanssa. Kamalinta on ajatella, että jos olisin töissä, ehtisin näkemään Neitiä vain muutaman hassun tunnin päivässä. Minun alallani kun työskennellään pääsääntöisesti klo 9-17. Illalla ei jäisi juurikaan yhteistä aikaa ennen kuin Neidin nukkumaanmeno olisi jo käsillä. Saati sitten jos Neiti pitäisi tuoksi ajaksi viedä päiväkotiin... Tottakai se on jossain vaiheessa edessä, mutta eiköhän me koiteta kituutella säälittävän pienellä kotihoidontuella ainakin sinne asti kunnes Neiti on reilusti yli vuoden.