Uni. Tai sen puute. Yksi isoimmista yllättäjistä vauva-arjessa on ollut nukkuminen. Melko iso osa päivästä menee vauvaa nukuttaessa, miettiessä miten sen saa nukkumaan ja lopulta helpotuksen huokaisusta kun se vihdoin nukahtaa.
Meillä nukkuminen ja nukahtaminen on sujunut välillä erittäin huonosti, välillä erittäin hyvin ja yleensä ihan ok. Ensimmäisen viikon ajan pähkäiltiin Miehen kanssa miten Neiti saadaa siirrettyä imetyksen jälkeen meidän sängystä nukkuvana omaansa. Kunnes tuli aika jolloin olisin voinut vaikka maksaa että Neidin olisi voinut jättää viereen tyytyväisenä nukkumaan. Kaikki alkoi kun yhtäkkiä Neiti alkoi herätä päivällä vartin välein, selvästi kuitenkin väsyneenä. Sama alkoi toistua illalla, Neidin sai nostaa sängystä syliin 4-5 kertaa illassa vartin nukkumisen jälkeen ennen kuin alkoivat pidemmät yöunet. Pahimmillaan meillä herättiin tunnin välein läpi yön. Herätysten syynä ei kuitenkaan ollut nälkä, vaan nieleskely. Kyllä, Neiti heräsi tuskaisen kuuloisena nieleskelemään ylös noussutta maitoa. Refluksioiretta, totesi lääkäri. Parin viikon ajan nukuimme vuorotellen sohvan nurkassa istuen Neiti sylissä, se oli ainut asento missä Neiti ei jatkuvasti heräillyt nieleskelemään. Eikä siinä mitään, mutta ensimmäiset kaksi kuukautta Neiti nukahti syliin huutaen. Häntä sitten hyssyteltiin vuorotellen ympäri kämppää kävellen ja syväkyykäten. Rinnalle hän kyllä aina nukahti, mutta pakko oli pieni nostaa ylös röyhtäisemään, jotta maito ei nousisi niin helposti samaa tietä ylös. Siihen hän sitten usein heräsi, josta alkoi hyssyttely.
Lopulta saimme refluksin aisoihin lääkityksen ja varmasti myös Neidin kehittymie myötä. Silloin alkoi nukuttamisessa uusi vaihe: minä ja Neiti kaksin pimeässä huoneessa kaksi tuntia. Joka ilta. Oli juhlan paikka jos huoneesta selvisin pois puolessa toista tunnissa. Ja silloinkin Neiti yleensä heräsi vielä kerran rinnalle. Tämä oli tavallaan jopa kuluttavampaa kuin hyssyttelynukutus. Sen sentään teimme Miehen kanssa yhdessä, välillä Neidin sai annettua hänen hoitoonsa. Mutta ei, Mieheltä ei edelleenkään ollut maitorauhasia, vaikka varmasti molemmat sitä välillä toivoimme. Voin kertoa että kahden tunnin makaaminen seurana vain puoliunessa oleva Neiti ei ollut niitä hauskimpia iltoja. Tätäkin vaihetta kesti pitkään, yli kaksi kuukautta. Välillä laskin Neidin omaan sänkyynsä turhautuneena kun hän jälleen heräsi kun nostin syliin röyhtäisemään ja omaan sänkyyn. Yleensä tämä ei johtanut mihinkään, joten ei kun nukahtamaan taas tissille. Mutta silloin tällöin Neiti hetken ähistyään nukahti.
Yhtäkkiä Neiti osasikin nukahtaa sängyssään uudelleen havahduttuaan hereille. Ensin tätä tapahtui yöllä ja sitten joskus myös illalla. Näin tilaisuuteni tulleen, tätä tulisi vahvistaa. Aloin lyhentämään imetysaikaa illalla, jolloin Neiti ei aivan kerennyt nukahtaa rinnalle, vain rauhoittui siihen ja nostin omaan sänkyyn. Sinne jäi. Sitten kävin ahneeksi. Jätetään koko iltaimetys pois! Mielikuvissani oli unelma, Mies voisi joskus nukuttaa Neidin ja minä tehdä jotain muuta. Ja se onnistui! Viiden ja puolen kuukauden iässä Neiti alkoi nukahtaa ilman tissiä. Välillä helpommin, välillä vaikeammin, kuitenkin aina ilman pahempia huutoja. Apuna käytettiin sanallista hyssyttelyä sekä silittelyä. Pään ja selän silittely rauhoittaa Neidin, kuitenkin silittelyn lopetamme ennen nukahtamista, jottei siitä tule uutta nukahtamisen keinoa. Lopulta Neiti siis nukahtaa itse, ei kuitenkaan itkuunsa, sitä en varmaan kestäisi.
Sitten koitti puolivuotisneuvola, jossa terveydenhoitaja vahvisti käsitystäni, ettei sen ikäinen enää tarvitse ravintoa yöllä. Niinpä, kahta päivää vaille 6 kuukauden ikäisenä Neiti vietti yön ilman että Äiti oli valmiina rintaa antamaan heti hänen havahduttuaan hereille. Jännitti aivain turkaisesti, mitä jos se huutaa vaan, sorrunko? Mutta tätä ei tarvinnut edes miettiä, nukahtamisessa uudelleen kesti pitkään, mutta normaalia unikitinää lukuunottamatta Neiti ei tuntunut tissiä kaipaavan. Iso helpotuksen huokaisu. Nyt on jo muutama yö tämän jälkeen mennyt ilman herätyksiä kun vielä viikko sitten yö oli melko lailla katkonainen. Tosin, päivä valkenee meillä jo viiden-kuuden aikaan, mutta eipä se jatkunut tuota pitempään aikaa ennen unitissittömyyttäkään (melkoinen sanahirviö). Kuten arvata saattaa, olen enemmän kuin tyytyväinen, että uskaltauiduin tekemään vieroituksen jo tässä vaiheessa, uskon että mitä vanhemmaksi Neiti olisi kasvanut, sitä vaativammaksi rinnan suhteen hän olisi alkanut. Tottakai jokainen voi syöttää omaa lastaan yöllä niin pitkään kuin parhaakseen kokee, mutta meille tämä järjestely sopii paremmin kuin hyvin. Yöunet ovat ehjiä, ja selvä vaikutus on ollut myös päiväunien pituuteen. Ja itsekkäästi voin todeta miten ihanaa on kun tietää että voi olla silloin tällöin illan tai vaikka koko yön poissa kun tietää ettei pikkuinen siellä itke mukanani olevan rintavarustuksen perään. Tätä mahdollisuutta tuskin kovin ahkerasti tulen käyttämään, mutta jo sen olemassaolo voimaannuuttaa. Ja täytyy myöntää, koen melkoista onnistumisen tunnetta Neidin "kouluttamisesta" ja sen positiivista vaikutuksista elämäämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti