Lauantaina aloitettiin vauvauinti ja Neiti tuntui tykkäävän. Sukellusrefleksikin sieltä löytyi, testasivat sen kaikilta yli viiden kuukauden ikäisiltä vauvoilta kaatamalla kauhalla vettä pään päältä kasvoille. Sukellukset tosin alkavat vasta muutaman kerran jälkeen, ensimmäinenkin kerta oli lähinnä veteen tutustumista ja polskimista.
Perjantaina käytiin puolivuotisneuvolassa, siellä mitoiksi saatiin himpun alle yhdeksän kiloa ja 67,5 cm. Ruokailusta keskusteltaessa terveydenhoitoja totesi ettei puolivuotias enää tarvitse ravintoa yöllä. Tästä intoutuneena päätettiin kokeilla onnistuisiko yö ilman imetystä. Ja onnistuihan se. Ensimmäisen herätyksen jälkeen meni yli tunti ennen kuin olin itse taas nukkumassa, mutta onneksi Neiti ei protestoinut maitobaarin aukioloaikoja. Melko virkeänä oli jonkin aikaa kunnes unikitinöiden jälkeen nukahti. Seuraava yö meni jo huomattavasti helpommin herätysten kanssa ja viime yönä Neiti ei herännyt kertaakaan ennen aamua. Hyvältä siis näyttää, nyt voin paremmilla mielin lähteä viikonloppuna kaverin häihin toiselle paikkakunnalle ja jättää Neidin ja Miehen viettämään laatuaikaa kahdestaan yön seuduksi. Ainakin siihen asti on hyvä fiilis, kunnes tämäkin Vaihe iloisesti päättyy.
Viikonloppuna meillä oli yökylässä eräs hyvä ystäväni, jonka kunniaksi leivoin aivan taivaallista valkosuklaajuustokakkua. Eilen illalla käytiin ystävän kanssa vadelmapuskassa Neidin jo mentyä nukkumaan. Teki hyvää jättää Mies kotiin vahtiin ja juoruta kunnolla. Neidin ja Miehen välit ovat muutenkin päässeet oikeaan kukoistukseen. Alussa Neiti oli hyvin kiinni minussa, ja välillä oli vaihe jolloin kukaan muu ei kelvannut kuin Äiti. Mutta nyt Mies saa Neidin itkun rauhoitettua siinä missä minäkin ja vierastaessa myös isin syli on hyvä turvapaikka. Lisäksi isi saa aina parhaat naurut leikkiessään Neidin kanssa, ihanaa. Ihanasta puheenollen, Neiti on oppinut antamaan pusuja. Suu auki tulee vastaan kun häntä alkaa pusuttelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti